Shiban vapaana pitäminen

Julkaisin shiba – ryhmässä kuvan sieniretken tauolta. Tilanteessa ystäväni ja minä kahvittelimme ja kytkemätön koirani makasi siinä meidän jaloissa, vaikka se olisi yhtä hyvin voinut tutkia lähiympäristöä. Olin hieman yllättynyt saamastani palautteesta, sillä ajattelin kuvan kertovan mahdollisuudesta opettaa koiralle vapaana olemista. Joku kommentoija oli huolissaan, että postaus lisäisi entisestään karkuteillä olevien shibojen määrää. Toivon, ettei kukaan missään olosuhteissa päästä koiraansa vapaaksi, ellei ole harjoitellut sen kanssa luoksetuloa, mutta haluan silti kertoa, että myös shiboja voi siihen opettaa. Ja jos asia onnistuu, koiran kanssa on kyllä ihana liikkua luonnossa!

Koiran vapaana pitämiseen liittyvistä vieteistä

Puhuttaessa shiban vapaana pitämisestä mainitaan usein koiran viettisyys etenkin siinä yhteydessä jolloin todetaan vapaana pidon olevan mahdotonta. Jälleen pitää todeta, että mitään koiraa ei missään olosuhteissa tule päästää vapaaksi, jos sen kanssa ei ole asiaa harjoiteltu. Mitä taas viettisyyteen tulee, on jokaisella koiralla vietit, se kuuluu koiraeläimen olemukseen.

Riistavietti ei ole vain metsästyskoirien ominaisuus, vaan todellisuudessa minkä tahansa rotuista koiraa kiinnostavat jänikset, peurat tai muut luonnossa elävät eläimet. Jalostus on vaikuttanut siihen, minkälaiset saaliskäyttäytymisen piirteet rodulla korostuvat, mutta yksilöiden väliset erot saattavat olla suurempia kuin rotujen väliset erot.

Tähän väliin on hyvä myös kerrata, mitä nämä eri vietit tarkoittavat, sillä ne sekoitetaan varsin usein tosiinsa. Riistavietti merkitsee koiran tai muun eläimen luontaista, perinnöllistä viettiä havaita, jäljittää ja saalistaa riistaeläimiä. Saalisvietti puolestaan on koiran synnynnäinen, ketjuttunut vaistokäyttäytymismalli, joka saa sen reagoimaan liikkuviin ärsykkeisiin ja tavoittelemaan saalista.

Mikä tahansa koira voi kiinnostua riistasta vaikka asia yhdistetään usein metsästyskoiriin. Tavallaan on hieman ristiriitaista, että ihmiset saattavat usein sanoa, ettei koiraa voi pitää irti sen vuoksi, että sillä on riistaviettiä. Kyseinen vahva vietti on välttämätön ominaisuus, jotta koira jaksaa työskennellä itsenäisesti ja tehokkaasti, toisin sanoen ilman sitä metsästyskoira ei toimisi metsällä. Tämä ei puolestaan ole mahdollista ellei koira ole vapaana. Asiaan vihkiytymätön ihminen vain helposti unohtaa, että metsästyskoiria(kin) koulutetaan ennen kun niiden kanssa aloitetaan varsinainen metsästys. Jalostus ja koiran rotu vaikuttaa siihen, miten koira reagoi riistaan, ei siihen reagoiko koira ollenkaan ihmisen pyyntöihin. Toiset koirat käyttävät lajityypillisesti enemmän hajuaistiaan ja esimerkiksi vinttikoirat reagoivat voimakkaasti silmillään ja lähtevät herkästi liikkuvan kohteen perään.

Vaikka moni asia vaikutta koiran käyttäytymisen geenitasolla on myös suuri merkitys, minkälaisia kokemuksia koiralle asioista muodostuu. Kun koiran kanssa harjoitellaan, saa jokainen jäljestämiseen ja riistan löytymiseen liittyvä kokemus aikaan sen, että vietti vahvistuu entisestään. Ihmisen kanssa harjoitellessa mukaan tulee mukaan osuus ihmisen kanssa työskentelemisestä. Harjoittelun tavoitteena ei ole poistaa, edes vähentää koiran viettiä vaan opettaa koira toimimaan yhteistyössä ihmisen kanssa.

Rodun vaikutus irtipitämiseen

Shiban alkuperäinen käyttötarkoitus on pienriistan metsästys. Kyseessä on siis alun perin metsästyskoira. Jos edes hieman perehtyy rodun alkuperämaan olosuhteisiin ja koiran historiaan, saa oppia koiran tottuneen tekemään töitä yksin. Ehkä sen vuoksi shiboista edelleen puhutaan itsenäisenä, jopa itsepäisinä. Vaikka koira on tottunut metsästämään itsenäisesti, on se kaikesta huolimatta aina yhteistyötä ihmisen kanssa, myös shiban kohdalla. Siinä missä koira on tottunut itsenäiseen työskentelyyn, se on sopeutunut myös ihmisen kanssa yhteistyöhön. Tämä on asia, joka kannattaa pitää mielessä. Joskus tuntuu siltä, että koiran historiaa ja viettejä käytetään tekosyynä sille, ettei sitä tarvitse alkaa kouluttamaan. Itse miettisin asiaa siltä kannalta, miten tunnettuja tosiasioita kannattaa koulutuksessa huomioida.

Koiran opettaminen

Helpointa on aloittaa opettaminen pennusta lähtien vahvistamalla jo alusta saakka ihmisen ja koiran välistä sidettä. Mitä paremmin koira oppii ihmiseen luottamaan, sen vaivattomampaa myös luoksetulon opettaminen on.

Tähän väliin voisin mainita, että kun olen rodusta ja pennusta haaveilevalle ihmiselle sanonut, että yksi tärkeimpiä asioita, joita shiballe pitää opettaa, on luoksetulo. Yllättävän usein on vastauksena ollut: ”Ei minun tarvitse! Asutaan kaupungissa ja koira ulkoilee vain hihnassa” – tähän olen sanonut, että etenkin näissä olosuhteissa asia saattaa olla koiran henkivakuutus. Skenaario, jossa koiran hihna katkeaa, pannan lukko aukeaa tai omistajan ote taluttimesta lipeää ei ole kovin tavaton. Tällaisessa tilanteessa on todella hyvä asia, jos koiralle on opetettu luoksetulo ja monen tunnin karkureissun sijaan koiran voi pyytää luokse, kytkeä ja rauhassa jatkaa matkaa.

Tilanteessa, jossa hihna katkeaa tai koira on hallitusti irti vaikuttavat myös aina hyvin vahvasti koiran kokemukset siitä, mitä vapaana ololla saavuttaa. Jos koira ei ole koskaan päässyt olemaan hallitusti vapaana vaikka koirametsässä tai muuten turvallisella alueella, voi vapauden huuma helposti sokaista koiran ja omistajan luokse palaaminen ei samalla tavalla houkuttele kuin koiraa, joka on saanut paljon mukavia kokemuksia vapaana olosta, mutta on myös huomannut omistajan olevan itselleen varsin hyvä kumppani joka mahdollistaa ihania asioita yhdessä toimien.

Miten aloittaa harjoittelu?

Meillä pennut kasvavat niin, että ne saavat ulkoilla suurehkolla pihalla. Tämän ansiosta pennut saavat myös harjoitella luoksetuloa pihalla ollessaan. Kannattaa kuitenkin huomioida, että vaikka olisi saanut nähdä oman pentunsa tulevan kauniisti kasvattajan luokse, pentua ei kannata heti kotiin tulon jälkeen päästää omalla pihalla tai muualla vapaaksi. Se mikä on toiminut kasvattajan ja pennun välillä ei vielä toimi uuden omistajan ja pennun välillä. Luottamus on ensin rakennettava.

Kaikki yhdessä tekeminen ja asioiden opettaminen/opetteleminen koiran kanssa palvelee myös luoksetuloa. On varmaan sanomattakin selvää, että kun ihmisellä ja koiralla on hyvä suhde, koira palaa mielellään ihmisen luokse tämän pyynnöstä.

Harjoittelu aloitetaan turvallisessa ympäristössä, aluksi oman kodin seinien sisäpuolella. Opettaminen aloitetaan aina sisätiloissa ja vasta kun koira tulee siellä luokse, harjoittelua laajennetaan ensin aidatulle pihalle ja vasta sen jälkeen ympäristöön, joka ei ole aidattu, mutta mahdollisimman turvallinen. Aikanaan ensimmäiset koirani olivat PK- rotuisia ja niiden kanssa asioiden opettelu oli melko helppoa. Tuntui, että koira oppi kuin itsestään. Kun sitten sain elämääni Bullterrierin, sain huomata että opetustuokiot kannatti valita niin, että koiralla oli mahdollisimman hyvät edellytykset juuri sillä hetkellä suoda minulle edes hieman huomiota. Jos valitsin tilanteen väärin, olisin vain vahvistanut koiralle ajatusta, ettei minun juttuihin tarvitse kiinnittää huomiota.

Erilaisten mielentilojen ja tilanteiden valintaan vaikuttaa myös se, miten koiraa aikoo palkata. Jos palkkana toimivat namit, voi melko helposti huomata, ettei juuri tukevan aterian syönyt ole niistä samalla tavalla kiinnostunut kuin koira, joka on hieman nälkäinen.

Kun aloitat harjoittelun, odota koiran olevan hieman kauempana kunnes kutsut sitä iloisesti luokse ja kun koira tulee, palkkaat aina iloisesti kehuen ja antamalla sen makupalan. Muista, että harjoittelussa on myös omalla mielentilallasi merkitystä. Jos olet lopen kyllästynyt tai väsynyt, se heijastuu olemukseesi eikä koirasta ole niin mukavaa tulla luokse.

Harjoittelua voi vahvistaa myös koiran ollessa hihnalenkillä! Etenkin jos sinulla on käytössä hieman pidempi talutin, voit kutsua koiraa luokse kun se on edennyt hihnan mitan päähän luotasi. Koiran tullessa luokse palkkaat sen aivan samalla tavalla kuin sisätiloissa harjoitellessa. Tällä tavalla saadaan myös ulkotiloissa lisää toistoja siihen, että sinun luokse on mukava palata.

Kun sekä sisätiloissa että hihnan päässä on päästy tilanteeseen, jossa koira mielellään tulee luokse, laajennetaan harjoituksia haasteellisempiin ympäristöihin ja siihen, että koira on oikeasti irti. Kannattaa muistaa, että kun harjoitellaan suljetulla sisäpihalla, siellä on todennäköisesti paljon vähemmän eläinten hajuja kuin vaikkapa pellolla tai metsässä.

Harjoitellessani pellolla, olen saattanut käyttää myös avustajaa. Toinen henkilö on pitänyt koiraa kytkettynä ja kun olen päässyt pidemmälle ja huudan koiraa, se vapautetaan juoksemaan luokseni. Ideana on, että koira oppii seuraamaan, missä minä olen ja pyrkii luonnostaan luokseni. Ei toisinpäin.

Koiran palkkaaminen ja palkkion laatu

Mainitsin jo, että koiran palkkaamiseen vaikuttaa palkkion lisäksi se, onko koira esimerkiksi kylläinen silloin, kun palkkana käytetään herkkuja. Itse olen myös ottanut tavaksi, että palkatessani niin sanotusti ”nonstoppina” tilanteissa, joissa otan koiraa jatkuvasti luokse ja vapautan uudelleen, palkkio voi olla hieman arvottomampi, mutta kun kytken koiran kokonaan ulkoilun päätteeksi, minulla on mukana niin sanotusti ”jackpot” eli todella hyvä herkku.

On myös koiria, joita eivät namit kiinnosta ja silloin kannattaa miettiä, mikä on sellainen asia, josta koira saa suurta mielihyvää. Itsellä on esimerkiksi ollut shiba, jolle ruoka ei ole ollut se suurin mielenkiinnon kohde, mutta pallot ja niiden kanssa leikkiminen on aina ollut hyvin mieluisaa. Tämän koiran kanssa pelloilla liikkuessa minulla on aina ollut taskussa tennispallo. Ja nimenomaan sellainen, jossa on vinku mukana. Tällä tavoin olen saanut kiinnitettyä koiran huomion ja se on aina mielellään palannut luokseni leikkimään pallolla. Leikin aluksi en ole kytkenyt koiraa heti vaan ensin viettänyt hetken leikkien.

Vapaana pitäminen ja siihen vaikuttavat säännöt ja lait

Mielikuva siitä, että saa kulkea koiran kanssa pelloilla ja metsissä koiran ollessa vapaana on ihana ja sitä se on todellisuudessakin. Ennen kuin niin pitkälle päästään ja koiran kanssa on harjoiteltu luoksetuloa ahkerasti, pitää muistaa selvittää asiaan vaikuttavat seikat. Koiraa ei saa pitää vapaana missä tahansa, milloin tahansa ja siihen liittyy paljon sääntöjä, jotka täytyy tietää. Lisää voit lukea https://www.kennelliitto.fi/elamaa-koiran-kanssa/vastuullinen-koiranomistaja/koiran-kiinnipito/

Olen joskus tavannut ihmisiä, jotka vetoavat lainkohtaan, jossa koiraa voi pitää vapaana kun se on välittömästi kytkettävissä. Pidän itsekin juuri tästä lauseesta. Kannattaa oikeasti pohtia, mitä sana ”välitön” tarkoittaa. Se ei ole sitä, että olet itse kymmenien metrien päässä koirasta ja se tulee luoksesi mikäli sitä kiinnostaa. Välitön lain tarkoittamassa mielessä tarkoittaa sitä, että luoksetulo on ns. ”pommin varmaa” ja mikään vietti tai häiriö ei keskeytä luoksetuloa ja kytkettäväksi tulemista.

Vapaanapitotilanteet ja paikat

Alue, jossa koiraa pidetään vapaana vaikuttaa paljon siihen, miten koira käyttäytyy. Samoin se, onko koira tottunut kyseiseen ympäristöön vai onko sille kaikki uutta ja outoa. Kannattaa pitää mielessä, että sama alue on myös erilainen riippuen säästä ja vuorokauden ajasta. Koiraa ei kannata päästää irti alueilla, joilla on mahdollisuus kohdata riistaa, ellei sen luoksetulo ole poikkeuksellisen luotettava myös kaikkein vaikeimmissa tilanteissa.

Itselläni on todella hyvä mahdollisuus sekä koirien vapaana pitämiseen että siihen kouluttamiseen, koska asumme maaseudulla ja minulla on lähettyvillä ihania maanomistajia joilta olen pyytänyt ja saanut luvan tähän.

Koska pellot ja metsät ovat minulle tuttuja, olen myös päässyt tarkkailemaan, milloin ja mitkä eläimet alueella liikkuvat. Lähtiessäni pellolle, mietin myös etukäteen, missä kohtaa päästän koiran irti ja milloin se on viisasta uudelleen kytkeä. Vaikka shiba ei ole kuten vinttikoira silmillään metsästävä, lähtee sekin mahdollisesti hyvin helposti liikkuvan kohteen perään, ainakin tarkistamaan mistä on kysymys. Sen vuoksi päästän koiran vapaaksi sellaiseen suuntaan, jossa ei kulje autoja ja kytken koiran ennen kuin taas käännymme siihen suuntaan, missä niitä kulkee.

Luonnon eläimet liikkuvat enemmän hämärän aikaan ja pimeällä ja silloin pidän omat koirani kytkettynä. Samoin esimerkiksi sateella tai hyvin sumuisessa ilmassa en itse pysty ennakoimaan tilanteita samalla tavalla, kuin näkyvyyden ollessa parempi. Vaikka olisin kuinka tarkkana ja harjoitellut koiran kanssa luoksetuloa, saattaa meilläkin käydä niin, että riistaeläimen lähtiessä ihan jaloista juoksemaan, koira lähtee sen perään. Mitä tiukempi side koiralla on omistajaan, sen nopeammin se kuitenkin palaa takaisin, usein ihan ilman suureen ääneen karjumista. Urokseni Muru esimerkiksi saattaa juosta yhden peltolohkon verran katsomaan laiduntavia peuroja ja tilanteen todettuaan palaa saman tien luokseni.

Karjumisesta puheen ollen: Joskus ulkona olosuhteet ovat sellaiset, ettei ihmisen ääni kuulu kovin hyvin. Sen vuoksi olen opettanut koirille oman äänen lisäksi myös pillin. Se kuuluu paljon paremmin kuin huutoni sellaisessa tilanteessa, että koira on erkaantunut pidemmälle ja esimerkiksi tuulen vuoksi ihmisen ääni ei kanna koiralle saakka.

Muut olosuhteet

Siihen miten hyvin koira on kuulolla vaikuttavat useat eri asiat. Onko koira vapaana yksin vai laumassa? Minkälainen koiran vireystila on? Ollaanko koiralle tutussa ympäristössä vai sille täysin vieraalla alueella? Myös sillä on vaikutusta, miten ihminen on keskittynyt tilanteeseen. Saatan päästää koirani irti muiden ihmisten läsnä ollessa, mutta en missään nimessä puhu yhtä aikaa puhelimessa tai vaikka kuuntele kuulokkeilla musiikkia. Tilanteessa, jossa koirani on vapaana, tulee minullakin olla kaikki aistit valppaana.

Sanomattakin on varmaan selvää, että juoksuista narttua ei kannata päästää vapaaksi. Muuten niin tottelevainen koira saattaa ”kiitos hormoneiden” päättää lähteä hakemaan itselleen sulhasta ja ainakaan itse en sellaista riskiä halua ottaa.

Kannattaa pitää mielessä, että vaikka koiralla olisi ollut äärimmäisen luotettava luoksetulo ja sen kanssa on voinut tehdä ihania retkiä joiden aikana se on ollut vapaana, kaikki voi muuttua koiran vanhetessa. Usein koiran aistit heikkenevät vanhuuden myötä. Saattaa olla, ettei koira enää kuule kutsuja samoin kuin ennen. Voi myös olla, että heikentyneet aistit tekevät ympäristöstä koiralle erilaisen. Sen vuoksi vanheneva koira saattaa alkaa pelkäämään vapaana ollessaan myös ennestään tuttuja asioita ja jossain vaiheessa voi olla hyvä siirtyä pelkkiin hihnalenkkeihin.

Koskaan ei voi harjoitella liikaa!

Ihmisen ja koiran välistä luottamusta ei koskaan voi vahvistaa/harjoitella liikaa. Vähän niin kuin rakkaus, joka ei käyttämällä vähene, päinvastoin.

Olen joskus aloittanut pennun kanssa vapaana pitämisen jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Nykyään (etenkin sen vuoksi, että lähellämme on petokanta lisääntynyt), olen odottanut hieman kauemmin ja vahvistanut koiran ja minun välistä suhdetta monella eri tavalla. Olemme harjoitelleet kutsusta luoksetuloa omassa pihassa, naapureiden aidatulla hehtaarin pellolla jota koirat eivät hahmota piha-alueeksi jne. Videolla voit katsella tilannetta, jossa päästiin ”Korun” (10 kk) ensimmäistä kertaa pellolla vapaaksi. Lähinnä itselleni varmistuksena sillä kulki jälkiliina perässä. Muutaman kerran neiti lähti melko kauaksi, mutta opittuani mielenmalttia tiesin, että noin minuutin kuluessa koiralle tulee mieleen, että se on liian kaukana ja se lähtee taas juoksemaan luokseni. Joka kerta koiran tullessa palkkaus ja suuret kehut. Ja näin kun jatketaan, ilo ihmisen luokse palaamisesta vahvistuu kerta kerralta

P.s Jos koira karkaa omille teilleen, mutta palaa luoksesi, ole korostetun iloin ja kehu koiraa. Älä missään nimessä toru sitä! Opetat vain sen, että luoksesi on vastenmielistä tulla. Tuollaisessa tilanteessa voi olla myös varsin luontevaa lähteä juoksemaan koirasta poispäin, ei lähteä jahtaamaan sitä.

Rune - salaisuus Alankomaista

Tekstin on kirjoittanut Runen oma koti-ihminen <3

Rune saapui perheeseeni mystisellä tavalla. Olin tapaamassa Marjoa ajatuksena tulevaisuudessa uuden perheenjäsenen hankkimisesta häneltä, mutta Marjolla olikin pieni salaisuus tulossa, Hollannista Suomeen. Marjo kävi hänet hakemassa ja niin Rune sai kodin luotani.

Jotkut saatavatkin tunnistaa ”Rune” sanan skandinavialaisesta kielestä, jota viikingit (Skandinavialaiset) käyttivät. Sana käännettynä tarkoittaa salaisuutta, ja on myös viittaus viikinkien käyttämiin riimuihin (Runes). Runesta on paljastanut monta salaisuutta, mitä en olisi shibasta uskonut ja nyt haluan kertoa niistä myös teille. Tullessani kotiin, on ihanaa saada ovella vastaan aina onnellinen, positiivinen ja hyvällä tuulella oleva shiba. Se kantaa suussaan lelua, korvat lentokoneasennossa, hymy huulilla, silmät puoliummessa ja toivottaa kotiin kuin aito japanilainen. Lenkillä ollessamme Rune käy tervehtimässä ihmisiä hienovaraisesti häntä heiluen, hiukan hypähtäen, antaen muutaman poski nuolaisun sekä haistelun, kunnes laskeutuu alas ja antaa hetken rapsutella, kunnes toteaa että lenkkiä olisi aika jatkaa eikä rupatella. Lapset ovat Runen suurin rakkaus. Jos se pääsee lenkillä lapsia tervehtimään, se tekee sen aina iloisesti, antaen heille monta hellää pusua sekä korvien haistelun. Tuolloin ei ole kiire jatkaa lenkkiä, sillä lapset ovat Runen mielestä parasta maailmassa. Lenkillä kohdattaessa muita koiria, Rune menee rauhallisesti ohitse, mutta tietenkin on tilanteita, jossa vastaan tuleva on kiinnostava ja haluttaisiin tehdä lähempää tuttavuutta.

Rune oppii nopeasti asioita, kun saa asian juonesta kiinni. Käytämme kotona älypelejä, nykyisin kylläkin vähemmän sillä Rune tuntuu osaavan ne niin hyvin, ettei niistä jää kovin paljoa iloa itse koiralle, kun ei tarvitse enää miettiä pulmanratkaisua, kun sen on jo kerran ratkaissut. Uusin älypeli oli Runesta huippu, kun palikka pitikin suulla nostaa pois paikaltaan, jotta herkku-palkinnon saisi sieltä itselleen.

Jos Rune olisi urheilija, se olisi 200 metrin juoksija tai aitajuoksija. Korkeat loikat sekä nopeat spurtit takapihalla Iita kaverin kanssa, ovat mitä kauneinta katseltavaa shibojen käyttäessä ketteryyttään ja notkeuttaan. Luonnossa käveleminen on Runen yksi lempitouhuista, siellä on tietenkin paljon erilaisempia tuoksuja kuin kylän keskustassa. Metsässä vuorostaan on mahdollisuus päästä vainulle siilistä, jäniksestä tai vaikka siitä missä hirvi on käynyt kulkemassa. Runen nenä on hyvin tehokas. Kotona onkin tapana piilottaa pahvilaatikkoon nameja, joita Rune etsii silputtujen pahvien joukosta.

Runea seurattuani olen huomannut sen olevan harjoittelutilanteissa melko kuuliainen, jos ensin muistuttaa häntä, että herkkuja olisi tarjolla. Sopiva palkkio auttaa keskittymään ja kiinnostus tilanteeseen säilyy paremmin kuin ilman. Lenkeillä ollessani, näen Runen käyttävän paljon nenää tutkiessaan maailmaa, koiralle hajuaisti ja hajumaailma ovat todella tärkeitä. Olisi hauska tulevaisuudessa kokeilla Runen kanssaan nose workiä tai verijälkeä ja antaa siten vähän enemmän haastetta hajuajastin käytössä. Rune pitää juoksemisesta. Juoksulenkeillä hän ravaa kauniisti edellä, mutta kun hyvä haju osuu kohdalle, on pakko pysähtyä tuoksua tutkimaan, jolloin omistajallakin on hetki aikaa hengähtää. Hajututkimuksen jälkeen Rune lähtee personal-trainerin ottein tsempaamaan ja jatkamaan juoksemista.

Rune on Shiba jolla ei ole koskaan huonoa päivää. Se on aina aurinkoinen, hyväntuulinen herrasmies, joka välillä innostuu 0-100, kun tiedossa on tuttujen koirakavereiden tai ihmisten näkeminen. Runelle tutut ihmiset ja koirat ovat hyvin tärkeitä. Osaa se olla myös vekkuli, kun sille päälle sattuu. Runen huumori on huvittavaa, jossa ravistellaan lelua lähimmän ihmisen selkää vasten, juostaan nauraen lumihiutaleiden perässä, yritetään saada maahan putoavan lumihiutaleen varjoa kiinni. Runessa paistaa ihana lapsenomainen energia, joka saa kenet tahansa innostumaan.

Miten ihanaa onkaan välillä saada kainaloonsa shiba, joka nukahtaa viereen ja nukkuu siinä lähestulkoon aamuun, vain siksi että kaipasi läheisyyttäsi. Rune tykkää olla lähellä, mutta harvemmin on päiviä, missä se ei olisi minun touhuissani mukana, oli kyse sitten imurointi, puutarhatyöt tai vain tietokoneella asioiden hoitaminen. Meillä kotona et ole ikinä yksin, sillä voit aina nähdä jossakin tyytyväisen nukkuvan shiban, leikkisän shiban tai shiban, joka istuu sylissäsi tehdessäsi tietokoneella hommia. Rune on ollut pienestä pitäen itsevarma. Muistan kun ensimmäinen ukkonen tuli ja olin aluksi hiukan huolissani ”miten Rune mahtaa reagoida?”. Yllätyksekseni hän juoksi ulos, istui patiolle ja katseli taivasta päätään kallistellen. Uudenvuoden raketitkaan eivät Runea hätkäytä, vaikka niiden pauke kuuluu hyvin sisälle asuntooni. Rune osaa myös lohduttaa hänen lähellään olevia ihmisiä. Hän hakeutuu lähelle, syliin painautuen kiinni kuin kertoen ”asioiden on tapana järjestyä ” ajattelutavalla.

Tiivistettynä, en lakkaa imettelemästä, kuinka voikaan pienessä koirassa olla niin paljon, rakkautta, iloa, lapsenmielisyyttä, positiivisuutta sekä onnellisuutta. Rune on erittäin viisas, fiksu ja rakastava shiba joka saa kaikki aina hyvälle tuulelle.

Edit: Aino on löytänyt kodin

Syntymäaika 16.4.2025 – narttu – olen tässä väriänsä hämmästellyt, mutta ”pakko” sen on olla punainen Isä C.I.B. C.I.B.-J FI MVA FI JMVA SE MVA EE MVA LV MVA LT MVA SI MVA BALT MVA HU JMVA EE JMVA JV-22 V-22 TLN WCup-23 TLN JunWCup-23 TLNJW-23 TLNW-23 EEV-23 LVV-23 V-23 TLNW-24 BALTV-24 EUCW-24 RED MARY'S ZED Emä INARIDOU UWATSUYU Yhdistelmä: https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI24361/22&ReknoE=FI60946/21

Ainon äiti ”Boba” on pieni ja kaunis kuin koru ja 16.4 syntyneet pennut olivat myös kooltaan pieniä. Itselleni tuntemattomasta syystä urospennun, Aiton elämä hiipui ihan muutaman päivän kuluttua. Puolisoni oli valinnut nimet Aitō 愛 刀 ja Aino＝愛乃, koska niissä esiintyy japanin kielessä sana rakkaus (愛＝rakkaus). Hän hieman empi pojan nimen kohdalla, kun hän itse käytti kanjia, jonka merkitys nimelle on ”sydämen miekka”, mutta toisella kanjilla kirjoitettuna se tarkoittaa surua. Emme valintaa tehdessämme tienneet, miten oikea valita nimi pienelle oli. Aito on nyt haudattu meidän pieneen metsikköön. Sinne, minne naapurin lapset ovat haudanneet kaikki rakkaat edesmenneet lemmikit.

Olin veljen kuoleman jälkeen huolissani siitä, jaksaako Aino elää enkä halunnut edes etsiä sille kotia. (Jos ei etsi, se on pakko pitää perheessä, eikö?) – Emme kuitenkaan halua pitää meillä liikaa koiria, koska silloin kenelläkään ei ole riittävästi laatuaikaa. Pentua etsivillä minuun yhteyttä ottaneilla ihmisillä on joillain toiveita, jotka eivät nyt mielestäni oikein kohtaa Ainon kanssa. Kasvatustyöni jalostustietojärjestelmässä pääsee tutustumaan täältä https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=INARIDOU&R=257 Siitä, minkälaista arkea elämme pentujen kanssa saa kysyä minulta, mutta YLEn sivuilta löytyy seuranta-artikkelit Pentuliven ajalta https://yle.fi/a/20-10003610 ja klippejä löytyy vielä areenan uumenista https://areena.yle.fi/1-64615289 Ainon äiti ”Boba” on hyvin onnellinen pieni koira, luonteeltaan ei ehkä ihan niin vahva ja voimakas kuin jotkin meidän omassa taloudessa eläneet/elävät shibat. Omaa tahtoa kyllä löytyy, mutta sellaisessa hieman suloisessa ja pumpuloidussa paketissa. Nyt kun Aino on alkanut harjoittelemana koirana oloa ja seikkailee myös pihalla, olen saanut katsella ihan rohkean ja uteliaan pienen olennon puuhia, mutta oletan Ainosta kasvavan enemmän äitinsä kaltainen kiltti ja ihmisiä rakastava shiba. Aino on temperamentiltaan rauhallisempi kuin monet meidän aiemmat pennut ja koirat, mutta ei kuitenkaan säikky tai heikko, vaan harkitsevampi.

Jos sinusta tuntuu, että haluaisit tarjota Ainolle kodin, laita sähköpostia inaridou@gmail.com ja kerro, minkälaiseen arkeen ja elämään koira luonasi voisi päästä, minkälainen koirakokemus sinulla mahdollisesti on ja mikä tekisi juuri sinusta sen oikean ihmisen Ainolle. Vastaan ilman muuta myös kysymyksiin koskien pentua, yhdistelmää ja kasvatustyötäni.

Elämää koiran kanssa – tie koiran rinnalla

Olen pohtinut paljon koiran kouluttamista ja oppimista seurattuani kasvattieni elämää ja lukiessani sähköposteja niiltä lukuisilta ihmisiltä, jotka luulevat haluavansa shiban. Melko usein tuntuu toistuvan ajatus, että koira opetetaan melko nopeasti valmiiksi ja sitten vain elellään. Ei myöskään ajatella, että koira oppii myös niinä hetkinä, jolloin sitä ei varsinaisesti kouluteta. Opin todella paljon siltä vierailijalta, jota aikanaan kielsin käskyttämästä koiraani. ”Anna pallo!” käsky kuului kuuroille korville ja sanoin, että nyt rouva opettaa minun koiraani siihen, ettei käskyistä tarvitse piitata. ”Minähän vain leikin sen kanssa” vastaus aukaisi minun silmäni siihen, että harva ehkä ajattelee, että koiralla jokainen hetki ihmisen kanssa on oppimishetki. Ei se osaa erottaa, milloin asioita tehdään ”leikisti” ja milloin sitten ”oikeasti”. Kaikki tekeminen/oleminen vaikuttaa sen käytökseen.

Moni ajattelee myös, että koiran opettaminen tavoille on melko nopeasti hoidettu asia. Erikoista tässä oletuksessa, että koira tulee jo pentuaikanaan ”valmiiksi” on se, että usein on kuultu, että rotu on hankala ja itsepäinen. Pienen ihmislapsen kohdalla osataan ehkä helpommin ajatella, että ensin opetellaan elämän perusasioita, koulun alkaessa aakkosten kautta hieman vaativampia asioita ja vasta aikuisuuden kynnyksellä on korkeakouluopetuksen aika. Eikä siihen jokaiselle riitä mielenkiinto tai osaaminen. Koira kehittyy fyysisesti melko nopeasti aikuisen näköiseksi, mutta kyllä silläkin menee aikaa aikuistumiseen eikä se voi millään oppia kerralla kaikkea. Jos asioita sille opetetaan. Joskus uskotaan valitettavasti siihenkin, että koira oppii asioita opettamatta. Silloin kannattaa pysähtyä miettimään, että ilman ihmistä koira saattaisi elää kovin erilaisessa maailmassa ja suurin syy koiran opettamiseen liittyy nimenomaan koiran ja ihmisen elämän yhteensovittamiseen.

Mietin joskus myös, onko niin moni ihminen masokisti tai jonkin suuruusharhan vallassa halutessaan shiban etenkin ensimmäiseksi koiraksi? Moni tietää, että rotu on vaikeasti koulutettava, mutta olettaa sen sujuvan kuin tanssi ilman kokemusta tai apua. Mahtaako taustalla olla ajatus siitä, että nimenomaan vaikean koiran kanssa pääsee näyttämään muille, kuinka taitava on? Vai toimiiko tuo hankaluus sitten vain tekosyynä sille, ettei koiran kanssa voi tehdä mitään?

Itse näen nöyryyden ja yhteistyön muiden ihmisten sekä oman koiran kanssa jopa suurimpana ja tärkeimpänä oppimisen tehostajana. Kun kykenemme nöyryyteen, avautuu käyttöömme toimintamalleja, joiden avulla voimme saada käyttöömme enemmän tietoa nopeammin ja tehokkaammin.

Yksi syy siihen, minkä takia toivon nykyään pennunostajan harrastavan koiran kanssa aktiivisesti on se, että tuohon harrastamiseen yleensä liittyy aika saumattomasti valmennuksen ja opetuksen käyttäminen apuvälineenä. Siihen että on valmis vastaanottamaan opetusta koiranohjaajana vaaditaan nöyryyttä. Ajatus siitä, että voi itse oppia ja vastaanottaa neuvoja ja apuja siihen, miten kouluttaa omaa koiraansa on minusta koiran kanssa onnistumisen edellytys.

Muilta ihmisiltä - ja koirilta - oppiminen vaatii kahdenlaista nöyryyttä:

Ensimmäinen näistä on se nöyryys, joka sallii meidän oppia kaikilta meiltä viisaammilta ja taitavammilta. Lähtökohtaisesti jokainen ihminen voi opettaa meille jotain. Jokainen osaa jotain meitä paremmin. Todella usein kuitenkin näen, kuinka monet ihmiset asettavat oppimiselleen rajoja, jotka perustuvat sellaiseen lievään ylimielisyyteen, ihmiskiukkuun tai pikkumaisuuteen.

Toinen oppimisen kannalta tärkeä nöyryyden tyyppi on uskallus osoittaa tietämättömyytensä ja nöyryys kysellä. Usein ylivoimaisesti paras tapa oppia mitä tahansa asioita, on kysyä niistä suoraan heiltä, jotka tietävät niistä meitä paremmin. Tämä on kuitenkin vaikeaa erityisesti meille länsimaisille ihmisille. Opetellessa elämää koiran kanssa, neuvoja ihmisen ja koiran väliseen yhteistyöhön saa hyvin ihmisiltä. (Toki kannattaa aina muistaa tässäkin lähdekriittisyys. Onko ensimmäisen koiran kanssa asioita harjoitteleva ihminen se paras auktoriteetti tai ovatko asiaa työkseen kymmeniä vuosia koirankoulutusta tehneen ihmisen kaikki menetelmät hyviä? Asioita, joihin ei ole suoraa vastausta, mutta jota kannattaa neuvoja kuunnellessa pohtia.) Elämään koiran kanssa kannattaa kysyä neuvoja myös omalta koiralta. Aluksi voi olla vaikea ymmärtää, mitä se yrittää kertoa, mutta mitä paremmin saa kontaktin toimimaan, sen paremmin ymmärtää sen tapaa viestiä.

Joskus tuntuu vähän siltä, että kaikenlainen kulttuurissamme tietämys on linkitetty vahvasti ihmisarvoomme. Jos emme tiedä jotain, se viestii siitä että olemme “tyhmiä”, eli käytännössä jotenkin huonompia ihmisiä. Valitettavasti nämä asenteet asuvat syvällä. Kuitenkin yksi parhaita oivalluksia oppimisen tiellä on nöyryys ja se, ettei kaikkea voi oppia heti, päinvastoin.

Kirjassa ”Korkeintaan vähän väsynyt eli Kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä” Eeva Kolu kirjoittaa:

”Kun turhauttaa, että joudun päivästä toiseen jankkaamaan samoja totuuksia, muistutan että niiden totuuksien sisäistäminen on elämänmittainen harjoitus, johon olen sitoutunut ihan kuin teemestari seremoniaansa.”

Japanilaiset osaavat tehdä mistä tahansa taidon ja taiteen, ja tällaista taitoa kutsutaan usein nimityksellä do eli tie. Kado, ikebana eli kukkien tie, Chado, teeseremonia eli teen tie, Judo, lempeä tie, Kendo, miekan tie. Ajatukseen taidosta tienä sisältyy ajatus siitä, että emme pääse koskaan perille, emme tule koskaan valmiiksi – kokeneinkin mestari on ikuinen oppilas. Ja; oppiaksemme taidon meidän on kuljettava tie. Ei ole oikoreittiä. Siksi sitä kutsutaan tieksi, ei teleportiksi."

Olen valinnut kasvattajanimekseni Inaridou 稲荷道 Kettujumalattaren tie – sen voi ajatella samanlaiseksi tieksi, kuin japanilaisten muut tiet. Se on se polku, jota saa kulkea yhdessä koiran kanssa, toinen toiseltaan oppien. Tärkeintä ei ole perille tuleminen vaan yhdessä kulkeminen.

Shiba on....

Joskus tuntuu vähän hassulta kun kuulee käsityksiä rodusta ja minulla on eriävä kokemus vähän jokaiseen asiaan. Koska en jaksa aina toistaa itseäni ja kuvat ja videot saattavat kertoa enemmän kuin sanat niin olkaa hyvät:

Shibat ovat hyvin kissamaisia

no, minusta olisi sattuneesta syystä parempi puhua jostain muusta eläimestä...

Shibat ovat nirsoja


Shibaa ei voi lenkitää - se vain jumittaa - ei halua sateella ulos tai ei ainakaan astu lätäköihin

Niin...kysykää Murulta vaan! Lätäköt on siitä hyviä, että niissä voi multitaskata; juoda ja viilentää masua yhtäaikaa!

Joillain shiboilla on kammo valjaita ja pantoja kohtaan ja saattaa olla, että se tulkitaan niin, ettei koira halua lähteä ulos.

Itselläni on kokemusta nyt seitsemästä shibasta ja näiden vuosien aikana ei kyllä ole tullut vastaan tilannetta, ettei ulkoilu kiinnostaisi. Silloin tällöin toki joku prinsessa saattaa huomauttaa, että tästä pääsee nopeammin kotiin kuin valitsemallasi reitillä, mutta kyllä nuo ovat aina mukana kulkeneet.

Shiba on äänetön



Kauan (ainakin tunnin!) poissaollut perheenjäsen palaamassa kotiin


Nuka ja Ringo eläytymässä hälytysajoneuvoon - kuvasi © Sara Tikkanen

Shiballa on aikamoinen kokoelma erilaisia ääniä – ja kyllä; se osaa myös haukkua! Ja laulaa....

Nobun laulun kuvannut ©Carola Kröger

Shiba ei pidä itsensä likaamisesta

Kuvan koira oli muuten kotiin saapuessa ihan puhdas koska se juoksi vielä parin puhtaankin veden läpi ja loppu rapisi matkalla!

Valka susitestissä - ja meikit tuli talon puolesta! ©Susanna Pietilä

Inari on aina pitänyt itsensä meikkaamisesta - tässä ehkä jokin kurjenkakkanaamio
Shiba on alun perin metsästävä koira ja mielellään naamio itsensä


Shiba on itsenäinen ja viihtyy hyvin yksin

© Tiina Heikkilä

©Jari Puranen

Shiba on välinpitämätön vieraita kohtaan

©Laura Pyykkö

©Marjo Puranen

Meillä on kaksi Kennelliiton palkitsemaa kaverikoiraa, mutta kyllä ne muutkin ihmisistä pitää ;)

”Haluan koiran joka ei ole ihan koko ajan kaikessa mukana”



Shiba ei pidä uimisesta

Juu, se myös sukeltaa ;)

Shibaa ei voi kouluttaa

Koda ja Tuula treenamassa ©Marjo Puranen

Taito treenamassa paikallamakuuta ©Laura Pyykkö


Shibaa ei voi pitää vapaana - tai ainakaan se ei palaa

Ainakaan jossain turistirannalla ulkomailla ei kannata vapaaksi päästää...



Shibat karkaavat aina vaikka olisi minkälainen aita tai tarhaus



Tätä pihassa pysymistä portin ollessa auki on treenattu tarkoituksella sillä se helpottaa asioiden tekemistä - ja jos joskus portti unohtuu auki tai routimisen seurauksena aukeaa, ei heti tarvitse lähteä etsimään kadonneita kippuroita. Pysyvät pihassa (kuvaushetkellä pihalla olleet kolme muuta eivät vaivautuneet portille asti).

Pienen shibamiehen käyttäjäkokemus: ”Jotkut ajattelee että shiban zen tarkoittaa sitä, että se on aina rauhallinen huomaamaton, varsinkin sisällä. Sen lisäksi, että shiboja pidetään hiljaisina, ollaan huomattu etteivät monet osaa oikein tulkita sitä ääniskaalaa, kun se ei ole haukku (vaikka Kaiku onkin suht hiljainen). Eräs koiranomistaja kysyi multa, että onko Kaiku aina vihainen, kun se älisi innoissaan päästessään leikkimään muiden koirien kanssa (tässä tapauksessa oli ehkä koiran eleidenlukutaitokin hieman heikko). Yhden äänekkään shiban pennun omistaja kertoi joutuvansa jatkuvasti selittämään muille, ettei koiralla ole hätää vaikka se huutaa”.

Minkälaisia perheitä etsin kasvateille?

Shiba ei ole helppo koira, vaan pikemminkin vaativa. Sillä on voimakas oma tahto ja se on poikkeuksellisen älykäs ja tahtoo tulla arvostetuksi. Koira, jolla on voimakas itsetunto ja omat mielipiteet asioista ei aina ole kaikkein helpoin kasvatettava. Shiba saattaa pyrkiä ottamaan tilanteet haltuun jos omistaja ei siihen kykene, ja koska sillä on pitkä muisti, pelolla ja uhkalla ei synny hyvää suhdetta. Omistajan on käytettävä paljon aikaansa ja ymmärrystään rakentaessaan suhdetta shibaan.  Etenkin nuoren koiran kanssa napakkuus, kärsivällisyys ja johdonmukaisuus ovat tärkeitä, koska koiran on paljon turvallisempi kasvaa sellaisen ihmisen kanssa, jonka se voi kokea turvaksi ja ihmiseksi joka osaa olla vastuussa ja ”hoitaa kaiken”. Meidän ihmisten maailma voi pennulle olla aika pelottava jos se joutuu siinä itse selviämään ilman turvallista opastusta.

Ilona "Inaridou Iroha" myyräjahdissa

Olen lukenut jo kyllästymiseen saakka viestejä, joissa ensimmäisessä yhteydenotossa kerrotaan ”olemme ottaneet kaiken selvää” rodusta ja kuitenkaan usein ei olla vielä tavattu elävää yksilöä. Joskus on käynyt myös niin, että vaikka meidän shibojen käytös tulkitaan rotuominaiuudeksi ymmärtämättä, että koiran kanssa on tehty paljon töitä sen pentuiästä lähtien.

Minkälainen on sitten etsimäni henkilö? Nykyään kysyn ehkä ensimmäiseksi, mitä ihminen toivoo saavansa elämäänsä hankkimalla shiban. Minkä tahansa koiran ottaminen perheeseen tietää pitkää sitoutumista, mutta ehkä shiban kanssa kaiken saa kokea potenssiin. Se vaatii enemmän kuin moni muu rotu alkukantaisuutensa vuoksi – ja on parhaimmillaan pitkäikäinen ja terve kumppani.

 Internetin rotukuvaukset ja meemit tekevät valitettavasti rodulle aika usein karhunpalveluksen. Usein näkee kuvia ja julkaisuita, joissa korostetaan shiban itsepäisyyttä ja tästä tulee pahimmillaan itseään toteuttava ennuste. Ehkä joskus ajatellaan, että sellainen ”itsenäinen” ja ”kissamainen” koira ei oikein tarvitse edes kouluttamista ja kun se ehkä tuntuu vaikealta, asiasta on myös helppo luopua vedoten asian mahdottomuuteen. Silloin tällöin olen myös huomannut, että rodun maine ”kissamaisena” vetää puoleensa ihmisiä, jotka eivät oikeastaan edes pidä koirista, mutta olettavat shiban olevan tässä asiassa jotenkin poikkeava. Ja niinhän se onkin – se on paljon alkukantaisempi kuin moni muu rotu, sillä siinä on geneettisesti paljon sutta. Ja juuri sen vuoksi edellä mainittu ajatus on mielestäni yleensä melko pelottava. Kun koirat eivät saa rodun- ja lajinomaista toimintaa ja riittävästi koulutusta ne eivät voi hyvin ja tilanne voi olla kaikille osapuolille hyvin stressaava.

Olen kirjoittanut kuvauksen shiban luonteesta (löydät sen http://inaridoushiba.blogspot.com/p/shiban-luonne.html) ja mielestäni se ei ole koira, joka ei ole koulutettavissa – päinvastoin! Se vain toimii eri tavalla ja motivointiin joutuu ehkä käyttämään erilaisia keinoja kuin jonkun toisen rodun kohdalla. Shiban kanssa kaikki lähtee kontaktista ja luottamuksesta ja sen päälle rakentamalla koiralle voi opettaa mitä vain. Shiba on myös voimakasviettinen ja aktiivinen koira, joka tarvitsee paljon liikuntaa. Sen vuoksi etsin kasvateille sellaisia omistajia, jotka ovat valmiita vastaamaan näihin koiran tarpeisiin; oikeuteen elämänmittaiseen oppimiseen ja riittävään liikuntaan.

Minkä tahansa koiran kanssa saattaa huomata, ettei arki suju ihan niin kuin on kuvitelmissaan ajatellut. Ehkä ihan aina ei muisteta, että koira on eläin joka ei ole emältään oppinut kaikkea mitä me ihmiset meidän maailmassa niiltä vaadimme. Kasvattaja auttaa pennun yhdessä emän kanssa elämän alkuun mutta on omistajan tehtävä tehdä koirasta hyvä ja yhteiskuntakelpoinen ”koirakansalainen”. Omasta mielestäni hyvä kontakti on kaiken a ja o ja kontaktin luomisessa on tavoitteellinen harrastaminen suurena apuna. Tavoitteiden ei tarvitse olla suuria, mutta jaksan uskoa, että harrastaminen ja valmennuksen saaminen toimii aina hyvänä apuna silloin kun on tavoitteena luoda hyvä suhde koiraan – ihan vaan sen arjen helpottamiseksi.

Shiba on hyvin alkukantainen koira ja etenkin jos omistaja ei ymmärrä ihan alusta saakka harjoitella pennun kanssa käsittelyä, siitä tulee helposti eläinlääkärien painajainen sen vuoksi, että siinä missä jokin toinen rotu saattaa avuottomaan tai pelottavaan tilanteeseen joutuessaan alistua, shiba ei sitä tee jos se ei luota ympäröiviin ihmisiin ja saattaa käyttäytyä ”huonosti”.

Olen viimeaikoina pohdiskellut paljon koirien käyttäytymistä. Shiban alkuperäinen käyttötarkoitus on olla pienriistan metsästys, sen tehtävä lisäksi ollut pihapiirin vahtiminen. Nykyään monet haluavat shiban sohvalle, lasten kaveriksi, tai kaupungin vilinään. YLEn haastattelussa mainittiin taannoin, että koira on oivallinen hipsterin kaveri kaupunkiin, mitä sillä nyt ikinä tarkoitettiinkaan. Itseäni vain pelottaa, että unohtamalla koiran alkuperäisen käyttötarkoituksen monet vain seurakoiraa haluavat voivat kokea, että koiran normaali, koiramainen toiminta on häiritsevää, jopa ongelma. Shiban kohdalla on nykyään aika yleinen käsitys, että rotu olisi esimerkiksi hiljainen ja se tuntuu olevan yksi suurimpia vaikuttimia koon lisäksi, miksi sitä halutaan kerrostaloon. Shiban  kohdalla äänekkyys, vahtiminen ja riistan perään lähteminen on kuitenkin koiran näkökulmasta ihan luonnollista toimintaa. Esimerkiksi kerrostalossa kaupungissa kuitenkin haukkumisesta voi muodostua ongelmia. Tai koiran jäniksen perään karkaaminen koetaan tottelemattomuutena. Oletetaan, että koira sopeutuu saumattomasti ihmisten keksimiin sääntöihin ja normeihin, jotka tosiasiassa ovat koiralle varsin hämmentäviä, jopa luonnottomia. Nykyään ihmisten vaatimukset koirien käytökselle ovat mielestäni aika tiukat. Koiran pitää olla hiljainen, kaikille ystävällinen ja kuuliainen. Jos koira ei halua vieraiden ihmisten rapsuttelua, niin se herkästi leimataan "vihaiseksi" tai araksi. Toisaalta olen tavannut jopa ihmisiä, jotka olettavat shiban olevan jopa ihmisiä välttelevä ja omien koirieni sosiaalisuus on koettu jopa ahdistavana.

Miksi siis kasvattaa tällaista rotua? Ihan vaan sen vuoksi, että jaksan uskoa ja toivoa, että kotimaansa ulkopuolella löytyy ihmisiä, jotka ymmärtävät rodun alkuperän ja sen, miksi siitä on tehty kotimaan kansallisaarre. Ihmisiä, jotka tietävät, että aina jos koiran kanssa on ongelmia, pitää ensin mennä peilin eteen ja miettiä, mitä teki itse väärin ja yrittää löytää keino toimia toisin. Koska koiralla joka päivä on mahdollisuus ja aina voi aloittaa alusta. Parasta on kuitenkin, jos ymmärtää alusta saakka, että kyseessä on rotu, joka vaatii omistajaltaan paljon. Haluan olla mahdollisimman hyvin tukena koiran koko elämän ajan – tämä kuitenkin edellyttää sitä, että molemmin puolin ollaan halukkaita yhteistyöhön.

Silloin kun vielä pohdit shiban tai minkä tahansa koiran ottammista, kannattaa etsiä niin paljon tietoa kuin mahdollista. Tutustumatta rotuun ja kasvattajiin et välttämättä tiedä ”mitä haluat” – se muotoutuu ehkä vasta kun on tutustunut edes muutamaan yksilöön ja seurannut rotua hetken aikaa. Siinä mielessä on hyvä asia, ettei vastuuntuntoisella kasvattajalla ole koti- tai ulkomailla pentuja saatavina noin vain.

Hyvän kasvattajan kiinnostus pentuun ei lakkaa luovutuksen jälkeen. Vaikka pentu on uusien omistajiensa koira, on se samalla myös kasvattajan kasvatustyön tulos. Siksi minua kasvattajana kiinnostaa tietää, millaisiksi juuri tästä yhdistelmästä syntyneet pennut kehittyvät. Kuulumisten kertominen ja kuvien lähettäminen on nykyään netin kautta helppoa. Vastaavasti kasvattajan neuvoihin ja kokemukseen voi tukeutua, jos jokin asia elämässä koiran kanssa askarruttaa. Tämä painottuu etenkin pentuaikana, jolloin uudet omistajat eivät ehkä vielä itse ole oman koiransa asiantuntijoita. Siksi etsin ihmistä, joka ymmärtää miten tärkeä meille täällä syntynyt pentu on. Meille jokainen perheen shiba on tärkeä ja niin ovat niiden pennutkin. 

 

Westminster 2014 - kirjoitin jutun aikoinaan Shiba -lehteen

Yhdysvaltalaisista urheilutapahtumista vain Kentuckyn Derby on järjestetty pidempään kuin Westminsterin koiranäyttely, joka on järjestetty New Yorkissa jo 138 kertaa huolimatta sähkökatkoista, maailmansodista, lumimyrskyistä tai kansallisesta taantumasta. Ensimmäinen Westminster-koiranäyttely järjestettiin vuonna 1877, kun ryhmä metsästyskoiraharrastajia päätti järjestää näyttelyn, jossa esiteltäisiin heidän lajinsa hienoimmat yksilöt. Tapahtuma oli menestys, yli 1200 koiraa oli ilmoitettu, ja se kesti kolme päivää.

Nykyään United States cable channel USA Network televisioi näyttelyn ja kaksipäiväistä näyttelyä seuraa noin kymmenen miljoonaa katsojaa. Näyttelyn suosion vuoksi ja sen arvovallan säilyttämiseksi on vuodesta 1992 lähtien näyttelyyn saanut ilmoittaa vain koiria, jotka ovat jo valmiiksi Amerikan Kennelliitton (AKC) valioita. AKC tunnusti shiban vuonna 1992 ja rotu on saanut osallistua Westminsterin näyttelyyn ensimmäistä kertaa vuonna 1993.

Ulkomuotonäyttelyn lisäksi Westminsterissä järjestetään etukäteen agility tapahtuma. Vuonna 2014 agilitykisoissa oli ensimmäistä kertaa osallistumisoikeus myös sekarotuisilla koirilla

Vuodesta 1968 lähtien näyttely on järjestetty Madison Square Gardenissa, joka on suuri urheilu- ja tapahtuma-areena 7th Avenuella. Nyt kaupunki haluaa kuitenkin laajentaa Gardenin alakerrassa toimivaa Pennsylvanian asemaa ja samalla uudelleenrakentaa sen lähiympäristöä tavoitteenaan saada asema vastaamaan tämän vuosituhannen tarpeita. Tämän vuoksi vuoden 2014 Westminster pidettiin viimeistä kertaa kuuluisalla areenalla.

Kävin perheemme uroskoiran Seitan (Dragon House Invictus) kanssa vuoden 2013 NSCA erikoisnäyttelyssä Oklahomassa ja 63 vrk matkamme jälkeen Seitan ensimmäiset pennut näkivät päivänvalon. Yksi pennuista asuu New Yorkissa ja vitsailin, että pitäähän tuota nyt lähteä tapaamaan. Seitan kasvattaja oli myös osallistumassa näyttelyyn, joten päätimme kuin päätimmekin toteuttaa ajatuksen ja tavata New Yorkissa.

Näyttelyn ajan asuimme Madison Square Gardenia vastapäätä sijaitsevassa hotelli Pennsylvaniassa, jota mainostetaan erityisen koiraystävälliseksi ja joka on Westminster kennel clubin yhteistyökumppani. Kun saavuin hotelliin Seitan kanssa näyttelyä edeltävänä päivänä, aulassa kävi kyllä aikamoinen kuhina, mutta silti en olisi millään arvannut hotelliin majoittuneen tuona ajankohtana arviolta 600–800 koiraa!

©Malley Bragg Heinlein

Kun olin saanut tavarat huoneeseemme, oli aika saattaa Seita näyttelykuntoon ja siihen oli kyllä hotellilla varsin hyvät puitteet. Rakennuksen pohjakerros oli muutettu varsinaiseksi koirakeitaaksi: Siellä oli koirien kauneussalonki, hieroja ja kuntosali.  Koirien kuntosalissa oli juoksumattoja, tasapainolautoja ja -palloja ja jopa pieni agilityrata. Alueella oli myös sahanpuruilla peitetty ”ulkoilualue”, jossa oli omat puolet nartuille ja uroksille. Seita kävi kyllä mieluummin tarpeillaan Manhattanilla - kenenkään ei ole varmaan vaikea kuvitella, minkälaista shiban mielestä on astella hieman kosteahkossa sahanpurussa…

Seita sai pesun huoneessa, joka oli täynnä erilaisia ja erikokoisia koiranpesualtaita. Osa altaista oli niin suuria, että niissä pystysi pesemään myös suurimman mastiffin. Viereisestä huoneesta löytyivät trimmauspöydät turbofööneineen ja siellä sain nuoren herran turkin ojennukseen seuraavaa päivää varten.

Westminsterin rotukehät ja Best in show järjestettiin siis Madison Square Gardenissa, hotelli Pennsylvaniaa vastapäätä, mutta itse koiranäyttely oli satamarakennuksissa Piers 92/94 (55 kadun ja West Side Highwayn risteyksessä), jossa järjestetään nykyään messuja ja muita tapahtumia. Aikoinaan paikka oli RMS Lusitanian terminaali, jonne muuten myös Titanicin oli tarkoitus rantautua. Hotellin ja näyttelypaikan välille oli järjestetty non stop -bussikuljetus, mutta varmistaaksemme oman aamumme aikataulut olimme tilanneet oman kuljetuksen.

Näyttelypaikka oli kauttaaltaan somistettu Westminsterin kennel clubin väreihin: violettiin ja keltaiseen. Kaikki kyltit, kukkalaitteet ja opasteet toistivat samaa väritystä. Näyttelyssä jokaisella rodulla oli oma alueensa ja rotukehän jälkeen paikalta ei saanut poistua, vaan koiran kanssa tuli olla paikalla ja antaa yleisön tutustua koiriin. Vain rotunsa paras sai poistua aiemmin valmistautuakseen illan ryhmäkehään. Drive in – näyttelyyn tottuneelle tuo on tietenkin erilaista, mutta järjestely on kyllä hyvin yleisöystävällinen. Asiaan voi suhtautua myös hyvin positiivisesti, mahdollisuutena jakaa omasta rodusta tietoa ja tietenkin jutella tuttujen kanssa ja saada uusia.

Westminster tuomarit eivät arvostele koiria vain vertaamalla niitä kunkin rodun rotumääritelmään vaan he etsivät myös sellaisia vahvuuksia ja ominaisuuksia, jotka auttavat määrittelemään rotua ja sen toimintaa. Yhdysvalloissa rodut on jaettu seitsemään luokkaan; Working, Hound, Herding, Toy, Terrier and Non-Sporting. Shiba kuuluu luokkaan non-sporting.

Shibat tänä vuonna arvostellut Edd Bivin on arvostellut rotua vuodesta 1996 lähtien. Hän on kotoisin Fort Worthista, Texasista, ja hän osti ensimmäisen rotukoiransa 12-vuotiaana. Tämän pomeraniannartun myötä hän tutustui koiramaailmaan, ja tämä voitokas koira oli myös hänen jalostusohjelmansa kantanarttu. Bivin toimi ensimmäistä kertaa tuomarina match showssa vain 15-vuotiaana, mutta sittemmin hän on arvostellut paljon arvokkaammissakin näyttelyissä niin Yhdysvalloissa kuin ulkomailla saaden jopa kunnian arvostella Westminsterin Best in Show'n vuonna 1999.

Westminsterin näyttely tosiaan poikkeaa muista näyttelyistä siinä, että arvosteltavana on vain Yhdysvaltojen valioita. Myös tämän vuoksi oli äärimmäisen mielenkiintoista päästä seuramaan rotukehää ja tuomarin työskentelyä.

Bivin arvostaa koirassa tasapainoa ja hyvää rakennetta, sitä, miten se liikkuu ja kantaa itseään sekä hyvää luonnetta. Hänestä sanotaan, ettei hän ikinä ohita oikeantyyppistä ja oikean luonteista koiraa. Näyttelyssä tuomari valitsee viisi kauneinta yksilöä ja kenties juuri tuon edellisen lauseen vuoksi olen erikoisen onnellinen Seitan saamasta ”Award of Meritistä”. Vielä hienompaa oli, kun Seitan kasvattajan uros Dragon House Mr Jones voitti rodun ja hänen kasvattamansa narttu, Dragon House Sexy Sadie, oli vastakkaisen puolen paras.

Jones antamassa haastattelua voiton jälkeen

Olin aavistellut, että saan seurata Mr Jonesia Madison Square Gardenin isossa kehässä ja näyttelypäivän ilta todella huipentui siihen. Oli hienoa saada olla mukana spektaakkelissa ja kokea kerran elämässä Westminster. Näyttelyiden aatelinen.

Shiban arvostelu vuoden 2014 Westminsterin näyttelyssä on katsottavissa osoitteessa 

http://www.westminsterkennelclub.org/videos/Breed%20Judging/2014/Non-Sporting/pid:9bCEHairiSol

SHIBA`S MEET A MECHANICAL BEAR

I have been posting to my other blog http://inaridou.blogspot.fi/ things about Inaridou (soft) shiba puppies but also "real" happenings. Looking through the other blog I decided to re publish some text - as the first one a story about our Shibas meeting a mechanical bear (first published 11. August 2012) 

"Inari" - Jusei No Takayuu av Enerhaugen in action in April 2010 ©Yvonne Wuoti

The bear is Finland's national animal. It was an animal feared also in the past, but also a sacred and respected being. Of the important role of the bear in our ancient era and the soul landscape of the Finns tells also the fact that our language has for this species over two hundred different names. Europe's largest predator the brown bear remains an issue of respect where ever it is moving.

The European brown bear's length is 130-250 cm (51, 18 in -98, 43 in) and tail length is 5-15 cm (1, 97 in -5,91 in). Females weigh 90-170 kg (198, 42 lbs  to 374,79 lbs, males 95-300 kg (210 lbs - 662 pounds) . There are an estimated 900-1300 bears in our country and they are found throughout Finland except the Åland Islands. However the population is concentrated in eastern part of Finland.

"Harumi" - Ura No Namihime Go Asahi Keisukesou  and "Seita" - Dragon House Invictus  in action ©J.Puranen

In Finland there are killed each year from 60 to 80 bears. While hunting them dogs are often used to help. They are allowed to a fresh olfactory and if only possible not older than one night. A shy dog ​​refuses to follow the trace of the bear. Initially, the dogs are following a bear silently. When a dog or dogs can detect contact with the bear or the  fleeing bears fresh odor, it should start a so called stop barking or aspiring the running bear. Dogs try to get with the barking contact with each other and their pack leader. Experienced bear dogs intend to draw attention to themselves and disservice to attract his master's sight. This kind of a dog requires a lot of courage and innate skills.

Before you go bear hunting or just by chance meet a bear while walking in the forest, its wise to get your dog tested. Erik Blomqvist (kennel Rävas) and Antti Paloheimo (kennel Orismalaikan) developed a machine bear to test the dogs reactions and the working properties prior to the actual situation. "Penu" is built on a Kamchatka hunted bear, two 24-volt electric motor and tires. This standing pedestal bear can be remotely controlled from a cache.

How the test is designed

Different breeds have been tested with the bear, also other than hunting dogs.  This could be caused by the fact that the owners wish to receive further information regarding the nature of their dog and its behavior under various conditions.

"Inari" - Jusei No Takayuu av Enerhaugen in action in April 2010 ©Yvonne Wuoti

As you evaluate the behavior of your dog, it’s good to study the nature of its interpretation in different situations. Dogs with different types of character react under certain circumstances in different ways. Usually the test result refers to the nature of the dog's attitude, for example towards people and other dogs, or the activity and vibrancy of it. That behavior is part of the personality, including emotions, needs, drives, and mood. These features are often inherited and this mental form and entity of an individual are relatively constant, and the dog's behavior in different situations is to some extent predictable.

The Machine Bear “Penu” has visited various events in Finland. I have now visited it with my Shibas twice. The first time was as Inari was one year old and today we had also Harumi and Seita with us. 

The test starts when the dog tracks the bloodline of the bear and then approaches the bear. (As we attended the test two years ago this was done more carefully). A bag containing bears blood is used to make the track and finally it’s placed under the belly of the machine so as some reminding of a bear’s winter nest. Initially, the bear is standing still, but as the dog has detected the bear, the bear starts to move. At this point, about a third of the dogs gets scared and simply escapes while others start to bark. Dog behaviour is valuated and the  scores are given using different evaluation angels like its ability to find the trace, attitude towards the bear, courage and the barking work, willingness to  bite, agility and  moving as well as toughness and tenacity. However, only a third of dogs tested reach with their performance enough points to get a diploma. Dogs receiving a diploma get scores from 60-65 points. Top dogs who are very fierce get 70-75 points but Erik Blomqvist does not remember that there has ever been tested a dog who got over 80-points. The toughest breed in the experiment the dogs are often gray Norwegian moose dogs, some of which even the bravest of snappy bear fur or hind paw.

"Seita" - Dragon House Invictus  in action ©Jari Puranen

Working-and Review score based on the Russian Bear chain tests. The chain test is made with a running wire connected to a living bear. It is allowed in Russia, but the Finnish Kennel Club and members of the hunting dog organizations are not allowed to participate in those tests. I-Master (90 points) will be given if the dog bites furiously, II-Master (80 points) to a very brave dog that snaps at the bear and III-Master to the dog that has clear intentions of biting. Only a handful of dog meets these points. Much more common is that the dog gets a so called nest diploma, which is given from herding the bear.  Nest-name is used, therefore, that the Russians have always hunted the bear from its winter nest and then it will take dogs that will bark at nest, keep a wounded bear still or prevent the bear attacking the hunters. If the dog does not try to bite the machine bear, it is not afraid to live than a bear bite.

A good bear dog is one that is circulating, and shepherds by barking at the bear and has the courage to even a bit it. Antti Paloheimo points out, however, that snapping to bite the bear or even only herding dogs are just as good. It's just different types of dogs. Totally fearless, aggressive dogs that would attack the bear are not desirable, because in a real situation the dog’s behaviour would only be a great risk.  At test session with us was also a small German hunting terrier, which was immediately attached to the bear's throat and hung like hammer and tongs. The type of work does not give any points, because if the dog actually tries to bite the bear in front of the blades, it is the real situation very soon dead dog!

Our Shiba´s results

Inari had (as tested 2010) 52 points, but I was very pleased with her activities. She followed nicely the track just after considering some seconds started to bark at the bear. Inari score was decreased by the fact that she did not continue to bark relentlessly and incessantly. When the bear was moving Inari barked, and when the bear was standing, Inari was quiet. I've noticed in everyday life that Inari to goes directly towards the danger, but I value my dog ​​feature that she will stop if the threat to calms down. Seita and Harumi bark more intensely in other situations as well, so it was not a surprise that they did that also as tested with the bear. As said, some results reflect very much to the every day manners of the dog.

If desired, the owner can also test how two dogs cooperate. This will not be given points or diploma but it gives very useful information.  Seita and Harumi barked more intensely but they also kept more distance from the bear.  It was really interesting to watch how Seita and Harumi worked together keeping the bear in between them almost throughout the test. We visit very often forest areas where there have been spotted bears so I’m very happy about their behavior with the Shiba as they met the mechanical bear and feel good that we have tested them.