Kasvattaja kantaa omalla työllään hyvin suurta vastuuta rodun tulevaisuudesta ja sen vuoksi työ vaatii mielestäni hyvin paljon. Etenkin tällä hetkellä shiban ollessa hyvin suosittu rotu, tuntuu ettei kaikkia pennunkyselijöitä edes kiinnosta kasvatustyön laatu tai miten sitä tehdään. Silti se on asia, jonka eteen haluan omalta osaltani vaikuttaa niin pitkään kuin tätä työtä jaksan tehdä.
 |
| "Ilona" Inaridou Iroha ©Pille Saar |
Itsellä kasvatustyö alkoi siinä mielessä vahingossa, että sain tämän rodun myötä aloittaa shibaelämän sellaisten narttujen kanssa, joiden kanssa asia tuntui enemmän kuin luonnolliselta. Inari, perheen ensimmäinen shiba, ei koskaan saanut pentuetta, mutta sen nimi on osa kennelnimeäni ”Inaridou” (稲荷道) eli Kettujumalattaren tie. Suomen kennelliiton kasvattajakurssin kävin vuonna 2009 ja kennelnimi myönnettiin vuonna 2010. Ensimmäinen pentue näki päivänvalon vuonna 2013.
Olen tutustunut Seitan kasvattajaan Sandiin vuonna 2010 ja siitä lähtien hän on toiminut mentorinani kasvatustyössä. Haluan jatkuvasti kasvaa ja kehittyä siinä, mitä teen ja pidän tällaista apua korvaamattomana. On myös hyvä voida peilata omia ajatuksia ja näkemyksiä jonkun muun kanssa. Yhteistyömme on ollut minulle hyvin arvokasta ja olen saanut häneltä käyttöön hienoja uroksia. Toisaalta en yhteistyömme alussa olisi osannut edes unelmoida siitä, että vien oman kasvattini Sandin hoiviin.
Olen kiitollinen hienosta mentorista, mutta arvostan hänessä eniten samaa asiaa, jota en itse halua unohtaa. Nöyryyttä uuden oppimisen edessä ja ymmärrystä osata kysyä itseään viisaammilta neuvoa. Mihin tahansa asiaan, mutta myös koiran kasvattamiseen liittyy niin paljon asioita, ettei kukaan voi niitä kaikkia hallita - onneksi nykyään tiedonsaanti on niin paljon helpompaa jos vaan osaa kysyä!
Silloin kun tulin rotuun, meillä ei ollut vielä PEVISAa (https://www.kennelliitto.fi/kasvatus-ja-terveys/pentueen-rekisterointi/kaikkia-rotuja-koskevat-rekisterointiehdot-pevisa-ja-rotukohtaiset-erityisehdot) mutta lähdimme muutaman ihmisen kanssa tekemään töitä ja se saatiin voimaan rotumme kohdalla vuonna 2015. Aluksi terveystutkimusten osalta ilman raja-arvoja, mutta jälkeläisrajoituksella. Päätin oman osuuteni jalostustoimikunnassa ja sen puheenjohtajan tehtävissä siihen, että PEVISAn uusi 5-vuotiskausi saatiin äänestettyä vuoden 2019 sääntömääräisessä vuosikokouksessa.
PEVISA on ollut rodulle hyvä asia, mutta itseäni huolettaa se, miten vähän edelleen koiria tutkitaan. Se, että pentuja ei voi rekisteröidä ilman terveystutkimuksia on asia, jonka vuoksi tutkimukset liitetään ehkä hieman liikaa pelkkään jalostamiseen eikä oivalleta, että ihan jokainen koira tulisi tutkia. Ei vaan rodun tai kasvattajan vuoksi, vaan nimenomaan sen oman koiran terveyden takia.
Itse olen alkanut kuvaamaan koirien selkiä vaikka asiaa ei vielä ”vaadita”. Tällä hetkellä tilanne on se, että kuvattuja koiria on niin vähän, ettei tulosten perusteella oikein kannata vielä tehdä päätelmiä. Hyvä kysymys on myös se, onko koira jolla on vaikka LTV muutos terveempi tai sairaampi kuin yksilö, jonka selkää ei ole lainkaan tutkittu? On kasvattajana myös hyvin haasteellista valita jalostukseen esim urosta, jolla olisi selkä tutkittu.
Kasvattajana olen aina lähtenyt siitä, että teen parhaani sen tiedon varassa, joka minulla on. Jälkiviisaana voisi aina miettiä, olisiko geenilotossa voinut tulla parempia tuloksia. Olisiko joku toinen yhdistelmä voinut toimia paremmin, mutta onneksi tiedän, että olen tehnyt päätökset niin että voin aina tietää tehneeni parhaani mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti