Shibamme

Shibamme

Minulla on ollut ilo tutustua aika moneen shibaan ja muutaman kanssa olemme saaneet jakaa arkea. Jokainen perheenjäsen on ollut selkeästi rotunsa edustaja, mutta jokaisella on myös ihan omia luonteenpiirteitä ja tapoja ilmaista itseään. Jos luet tätä etsiessäsi pentua, muista että vaikka rodun kuvaus saattaisi kiehtoa kannattaa aina tutustua useisiin yksilöihin ennen lopullisen hankintapäätöksen tekemistä. Kaikkein tärkeintä on tutustua mahdollisen pennun emään - perimä vaikuttaa paljon pennun käytökseen, mutta vielä enemmän emän hoiva jo odotusajasta lähtien.

Seuraavassa pienet esittelyt meidän omista koirista:

”Seita” - C.I.B. US MVA FI MVA DE VMVA (VDH) FI VMVA EE MVA LV MVA LT MVA BALT MVA HU MVA VDHEUJSG12 TLNW-13 BERSG-14 EEV-14 VDHEUVSG19 Dragon House Invictus 

Syntymäaika     18.3.2011
Kasvattaja         Sandi M Smith
Omistajat          Marjo Puranen
Tuontimaa         Yhdysvallat
Väri                   Punainen
Lonkat               A/A
Kyynärät           0/0
Polvet                0/0
Silmät                ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia. Distichiasis: todettu. Kortikaalinen katarakta: todettu todettu, Kaihin laajuus: lievä (tarkempi info jalostustietojärjestelmä)
selkä
                        nikamien epämuotoisuus VA0 (normaali), lukumäärä: 0
                        selän spondyloosi SPO (puhdas)
                        välimuotoinen lanne-ristinikama LTV0 (normaali)
Hampaat leikkaava saksipurenta, ei hammaspuutoksia – vanhemmalla iällä poistettu kaksi rikkoutunutta hammasta
kivekset          normaalit


https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI32591%2F13&R=257 


Tapasin Seitan kasvattajan ensimmäistä kertaa näyttelyssä Dortmundissa. Juttelimme melko paljon, ja Sandin Mr. Jonesin tehtyä minuun suuren vaikutuksen lähetin hänelle vielä kotiuduttuani sähköpostin, jossa tiedustelin mahdollisuutta, saisinko joskus tulevaisuudessa ostaa häneltä pennun. Vastauksena oli, että sopii, jos ja kun meistä tulee ystäviä. Seitan ollessa neljän viikon ikäinen sain sähköpostin, joka kuului ”Kiinnostaako sinua tämä shibapoika vai etsinkö sille jonkin muun kodin?” – ja ei tarvinnut miettiä hetkeäkään, että kiinnostiko! Sovimme, että Seita muuttaa Suomeen vasta valioiduttuaan Yhdysvalloissa. Tämä sujui kuitenkin joutuisasti, sillä Seita rakastaa näyttelyitä ja on rekisterinimensä ”Invictus” arvoinen.

Seita saapui Suomeen loppukeväästä 13 kk ikäisenä, ja samaan aikaan isäpuoleni eli viimeisiä kuukausiaan. Hän ei ollut koskaan ollut niin kutsuttu ”koiraihminen” mutta näiden kahden yhteys oli sanoinkuvaamaton. Siellä missä oli Seppo, oli vierellä Seita. Loppusyksystä hänen olleessaan jo saattohoidossa ja enemmän tajunnan rajamailla, Seitan tulo sängylle sai hänet vielä havahtumaan. Vaikka minun oli aikanaan vaikea keksiä Seitan ”tosinimeä”, tiedän löytäneeni sen oikean, sillä Seita tarkoittaa japaniksi pyhää miestä.

Seitan kanssa matkustaessa olen huomannut, että se etsii jatkuvasti ihmisiä, joille se voi olla läsnä ja jakaa rakkautta, tapahtuu se sitten floridalaisella rannalla tai Berliinin metrossa. Tämän vuoksi aloitin sen kanssa varsinaisen kaverikoiratoiminnan muutama vuosi sitten ja nyt Seita on saanut työstään Kennelliiton kunniakirjankin.

Vapaa-aikanaan Seita leikkii mieluiten palloilla ja on toiminut myös erittäin hyvänä nuorempien shibojen leikittäjänä. Omaan laumaansa se ottaisi ihan mielellään lisääkin kauniita narttuja suojeltavakseen


”Reddington” - US MVA FI MVA Glenchester's Blacklist

Syntymäaika      25.10.2014
Kasvattaja          Debbie ja Mark Peterson, Maggie Strouse
Omistajat           Marjo Puranen
Tuontimaa          Yhdysvallat
Väri                    Punainen


Lonkat                  A/A
Kyynärät              0/0
Polvet                   0/0
Silmät                  ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
selkä                     nikamien epämuotoisuus VA0 (normaali), lukumäärä: 0
                             selän spondyloosi SPO (puhdas)
                             välimuotoinen lanne-ristinikama LTV0 (normaali)
Hampaat              leikkaava saksipurenta, ei hammaspuutoksia
kivekset               normaalit


https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI41095/22&R=257


Reddington saapui Suomeen alun perin vain jalostuslainaan, mutta monen asian summana päätimme sen silloisen omistajan Sandi M. Smithin kanssa, että kettuherran löydettyä täältä itselleen rakkaat ihmiset, se ei enää palaa entiseen kotimaahansa, vaan saa jatkaa elämää Suomessa.

Reddington on viettänyt meillä paljon aikaa, mutta en halua pitää meillä kotona liian monta kastruoimatonta urosta ja kettuherra asuu muualla. Annetaan Redin ”omien ihmisten kertoa” minkälainen hän on viimeisen kolmen vuoden aikana ollut:

”Reddington on omanarvontuntoinen, äärettömän kiltti ja huomaavainen herrasmies, joka sopeutuu tilanteeseen kuin tilanteeseen. Yhdysvalloista saapuessaan viisivuotiaana Reddington on myös löytänyt ja kiintynyt omaan perheeseensä. Muutos on ollut huima koirassa, joka ei ollut tottunut kaupunkielämään tai sisätiloihin. Yhteinen elämä Reddingtonin kanssa lähti uuden kielen opettelemisesta, ja myöhemmin jatkui mm. yhteisen juoksuharrastuksen aloittamiseen.

Koirien parissa kasvaminen on opettanut Reddingtonille erinomaiset sosiaaliset taidot muiden koirien kanssa - Lempiaktiviteetteja ovat metsäretket, kaverikoirien treffaaminen ja ”pihaprojektien” (kuoppien kaivuu) parissa puuhastelu kesäisin.

Shibana Reddington on niin sanotusti ”helppo”. Ajan myötä toki myös Reddington on oppinu osoittamaan mieltään joissain asioissa esim. tassujen kylmetessä talvipakkasilla tai valjaiden/talvivaatteiden pukeminen sisällä

Kettuherran elämää voi seurata https://www.instagram.com/shibareddington/


”Myoubu” - FI MVA EE MVA Myoubu Go Chuken Kiku Kensha

Syntymäaika      11.2.2016
Kasvattaja          Sabine Pequer
Omistaja             Marjo Puranen
Tuontimaa          Ranska
Väri                    Seesami


Lonkat                 A/A
Kyynärät              0/0
Polvet                  1/0
Silmät                  ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
selkä                    nikamien epämuotoisuus VA0 (normaali), lukumäärä: 0
                            selän spondyloosi SPO (puhdas)
                            välimuotoinen lanne-ristinikama LTV0 (normaali)
Hampaat              leikkaava saksipurenta, ei hammaspuutoksia


https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI17565%2F17


Isän tiedothttps://www.centrale-canine.fr/go-chuken-kiku-kensha/chien/jinjyu-go-chuken-kiku-kensha-5951250 Emän tiedot https://www.centrale-canine.fr/go-chuken-kiku-kensha/chien/koshiwa-no-kayo-go-koshiwasou-6019607

Haaveiltuani melko pitkään seesamista shibasta ryhdyin toimeen vuonna 2015. Keski – Euroopassa on jo jonkin verran seesamin värisiä shiboja, joten seurattuani jonkin aikaa verkon välityksellä shibojen elämää Normandiassa asuvalla kasvattajalla päätin matkustaa tapaamaan sekä shiboja että niiden omistajan. Suurin osa Sabinen shiboista on Japanin tuonteja, mutta hän on teettänyt niillä melko laajat terveystutkimukset, mikä rodun alkuperämaassa on hyvin harvinaista.

Tarkoitukseni oli löytää shiba, jossa on muitakin haluamiani ominaisuuksia kuin pelkkä väri, ja etenkin sen vuoksi minulle oli tärkeää tutustua etukäteen tulevan pennun vanhempiin sekä kasvuolosuhteisiin. Vaikka en tällä hetkellä ehkä allekirjoita kaikkia Sabinen kasvatusratkaisuja (uusintayhdistelmät, vain omien koirien käyttö jalostukseen jne.), on hänen luonaan kasvanut pentu saanut erittäin hyvän alun elämälle shibalauman ympäröimänä ja asunnossa kasvaneena. Ranskassakin kun on nykyään paljon kasvattajia, joiden pennut syntyvät kenneltiloissa.

Tuotuani pienen neidin kotiin puolisoni hoki koko viikon ”Väitetään, ettei rahalla voi ostaa rakkautta mutta kyllä sinä nyt niin teit.” – hän oli ihan heti myyty ja prinsessa on kieputtanut hänet aika tiiviisti tassujen ympärille.

Myōbu on erittäin aktiivinen, metsästysviettinen ja älykäs shiba. Tyttäreni totesi, että sillä on niin paljon ajatuksia pienessä päässään, että lopuille se on perustanut iCloud – tilin.

Suomen kelit ovat Ranskan ilmastoon tottuneelle neidille joskus hieman viileät, mutta se on oppinut jopa itse pyytämään saunan lämmitystä ja viihtyy siellä parhaimmillaan viisikin tuntia. Jälkilöylyjen jäljiltä ylälauteelta löytyy milloin pallo, vasikankavio tai pehmolelu.

Luulin aina Seitan olevan varsinainen shibamaailman pallomestari, mutta se on nyt saanut Myōbusta vakavan haastajan; se lentää pallon perässä niin salamana, että muiden on vaikea ehtiä perässä ja siitä on kehittynyt varsinainen koppimestari. Myōbu on hyvin ihmisrakas ja se osallistuu mielellään kaikenlaiseen toimintaan. Se auttaa nokikolaria takkojen tarkastamisessa, odottaa pöytäsirkkelin alla putoavia puunkappaleita ja osallistuu kanien ruokintaan – missä kaikessa tarvitaankin pientä shiba-apulaista!

Alun perin haaveeni oli, että Inari hyväksyisi pienen prinsessan hoviinsa ja niin löysin sen nimenkin (https://en.wikipedia.org/wiki/My%C5%8Dbu) – näin ei kuitenkaan käynyt ja Inari löysi itselleen uuden elämän ihmisensä ainoana koirana.


”Muru” - C.I.B. FI MVA EE MVA HU MVA BG MVA Inaridou Mugen

Syntymäaika      26.5.2016
Kasvattaja          Marjo Puranen
Omistajat            Marjo Puranen
Väri                     Seesami


Lonkat              A/A
Kyynärät          0/0
Polvet               0/0
Silmät              ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
selkä                nikamien epämuotoisuus VA0 (normaali), lukumäärä: 0
                        selän spondyloosi SPO (puhdas)
                        välimuotoinen lanne-ristinikama LTV0 (normaali)
Hampaat          leikkaava saksipurenta, ei hammaspuutoksia
kivekset           normaalit


https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI36333%2F16&R=257


Miettiessäni Ilonan eli Murun äidin astutusta pohdin, voisinko toteuttaa haaveen seesameista pennuista. Käytyäni Ranskassa minulla oli mielessä kaksi urosvaihtoehtoa ja mietin kovasti, voinko käyttää niinkin vahvalle nartulle kuin Ilona hyvin avointa ja iloista mutta vahvaa urosta. Siihen päädyin, ja olen ollut ratkaisuuni hyvin tyytyväinen.

Toivoin Ilonalta seesamia poikaa ja se toteutti toiveeni kaksinkertaisesti. ”Muru” miellytti minua jostain syystä enemmän. Se oli pienenä aikamoisen itsenäinen ja muiden sisarusten leikkiessä keskenään suoritti tutkimusmatkoja pihalla - onneksi olin osannut tilkitä kaikki kolot ja onkalot!

Muru on kasvanut hienoksi nuoreksi urokseksi. Näyttelyura käynnisteltiin sen vielä toimiessa testosteronin kyllästämällä kengurubensalla, mutta se oppi tuona aikana myös tekemään töitä! Kun saimme sen mielestäni tärkeimmän tittelin hankittua aloin miettimään jotain tavoitteellista/ohjattua tekemistä Murulle. Sattuman kautta päädyimme harrastamaan PK jälkeä ja sen seurauksena pelastuskoiratoimintaa, On ollut uskomatonta saada nähdä se into ja ilo, millä Muru työskentelee niin taajamassa, metsässä, rakennuksissa tai pelastuskoiraradalla. En tiedä, tuleeko koirasta koskaan valmista pelastuskoiraa, mutta saamme tehdä töitä todella ihanien ihmisten kanssa ja olla omalta osaltamme auttamassa heidän etenemistään. Pelalastuskoiratyö ei ole glorian hakemista itselle vaan yhteistyötä parhaimmillaan. Lisätietoja löytyy https://www.palveluskoiraliitto.fi/spkl-ry/pelastuskoiratoiminta.htmll ja vapaaehtoisen pelastospalvelun toiminnasta https://vapepa.fi/ Murun työskentelyä seuratessa tulee usein hymy huulille kun muistaa, mitä se pienenä pentuna teki; harjoitteli pieniin koloihin ja onkaloihin tunkeutumista…


”Kiki” Inaridou Shungetsu

Syntymäaika      27.2.2021
Kasvattaja          Marjo Puranen
Omistaja            Marjo Puranen
Väri                   Punainen


Lonkat              A/A
Kyynärät          0/0
Polvet              0/0
Silmät              Distichiasis : todettu
selkä                nikamien epämuotoisuus VA0 (normaali), lukumäärä: 0
                        välimuotoinen lanne-ristinikama LTV0 (normaali)
Hampaat          leikkaava saksipurenta, ei hammaspuutoksia


https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI23335%2F21&R=257


”Kiki” asuu sijoituskodissa yhdessä toisen kasvattini kanssa ja häntä kuvataan seuraavanlaisin sanoin:
- Erittäin ihmisrakas ja kiintyy ihmisiin. Osoittaa rakkauden "laulamalla" ja fyysisellä kosketuksella, eli tulee syliin aina kun on mahdollisuus. - Äänekäs. Kertoo kyllä jos on esim. nälkäinen tai joku on tulossa kotiin käymään, mutta ei hauku naapureiden liikkeille.

- Rohkea ja reipas. Ei turhia arkaile vaan tutkii asiaa ja kannustuksesta lähtee liikkeelle!

- Rakastaa leluja ja on äitinsä tavoin tavaroiden perään. Pentuna tosiaan liikutti koko lelukorin oman petinsä viereen olohuoneesta makuuhuoneeseen.

- Tulee toisien koirien kanssa toimeen. Ei välttämättä leiki niiden kanssa, mutta pystyy olemaan samassa puistossa.

Kiki on kaikin puolin ihana koti- sekä harrastuskoira, jonka kanssa arki ei käy tylsäksi <3 blockquote="">


"Mushi" Yoru No Utsukushi-Sa Zehi

Syntymäaika      4.8.2021
Kasvattaja          Esther Wiersma ja Mandy Rovers
Omistajat           Marjo Puranen ja Tiina Heikkilä
Tuontimaa          Alankomaat
Väri                    B/T


Lonkat                B/B
Kyynärät             0/0
Polvet                  0/0
Silmät                  ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
                            ICAA Kammiokulman poikkeavuus : ei todettu
olkanivelen osteokondr. Terve/Terve
selkä                    nikamien epämuotoisuus VA0 (normaali), lukumäärä: 0
                            välimuotoinen lanne-ristinikama LTV0 (normaali)
Hampaat              leikkaava saksipurenta, ei hammaspuutoksia
kivekset               normaalit


https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI56586%2F21&R=257

”Mushin” tiedot alkuperämaan rekisterissä: https://www.dutchdogdata.nl/Home/Details/1838766

”Mushi saapui perheeseemme ehkä hieman yllättäen. Olin jo tovin pohtinut, että meillä ennestään asuva Marjon kasvatti Inaridou Ryuta eli Koinu, voisi kaivata omaa pikkuveljeä. Olinkin Marjolle maininnut, että Koinun siskon pentu esimerkiksi voisi olla kiinnostava vaihtoehto. Kuitenkaan Koinu ei lopulta saanut itselleen ”oikeaa” pikkuveljeä sukulaisuuden kautta, mutta Koinu otti kyllä Mushin heti ensitapaamisesta alkaen oman laumansa jäseneksi.

Mushin pentueesta Marjo oli ollut jo pidempään kiinnostunut ja suunnitellut tuontia, mutta kun pentueeseen syntyi vain uroksia ei hän omaan laumaansa voinut pentua ottaa. Lopulta ehdotin itse, että Mushi voisi ehkä meille muuttaa, kunhan puoliso suostuisi ajatukseen. Hetken lämmittelyn jälkeen pieni mustuainen oli tervetullut perheeseemme, kunhan ensin ostettiin oma rivitalon pätkä Espoosta, jotta asuntoon mahtuu kahden kissan lisäksi kaksi koiraa. Ei kauhean halpa koiranpentu kun ottaa huomioon, että Mushin takia tuli otettua aika iso asuntolaina. Asunto tuli hankittua huolimatta siitä, että Mushin muuttaminen Suomeen oli loppuun asti epävarmaa, sillä halusimme nähdä pennun ja sen kasvuolot paikan päällä ennen lopullista ostopäätöstä.

Mushi on alusta asti ollut erittäin itsevarma shiban taimi. Marjon sanojen mukaan pieni 8 viikkoinen, silloin vielä Zehi, omisti koko Schipholin lentokentän Suomeen matkustaessaan. Tätä itsevarmuutta olen yrittänyt vaalia ja yhä edelleen Mushi ottaa kaikki uudet asiat vastaan uteliaisuudella, eikä juuri mikään sitä tunnu hetkauttavan. Paitsi turkin kuivaaminen pesun jälkeen, se on Mushin inhokki. Mushi on ollut erinomainen lisä perheeseemme ja tulee toimeen Koinun kanssa todella hyvin. Pojille on muotoutunut vahva ”bromance” ja usein he nukkuvat samassa kasassa sohvalla vieressäni. Mushi on erinomainen pari Koinulle, sillä sitä ei kiinnosta reagoida ympäristöönsä vaikka se huomaakin kaiken yhtä hyvin kuin isoveljensä. Koinulla on usein tarve kertoa äänekkäästi näkemistään asioista, mutta Mushi lähinnä vilkuttelee kun haluaisi mennä tutkimaan. Puolisoni kutsuu Mushia ”hollantilaiseksi pilviveikoksi”, mikä kuvaa Mushin olemusta varsin hyvin. Asioista ei turhaan oteta stressiä ja eteenpäin mennään iloinen hymy naamalla.

Mushi on osoittautunut myös erinomaiseksi harrastuskaveriksi. Se on perso ruoalle ja motivoitunut tekemään asioita kanssani. Mushi oppii asiat nopeasti ja se on shibaksi helppo motivoida. Ruoan lisäksi Mushi palkkautuu myös leluilla hyvin. Harrastamme tällä hetkellä pääasiallisesti noseworkia ja tokoa. Tämän lisäksi opetellaan vetolajeja, jotta saadaan vaihtelua lenkkeilyyn. Näyttelyissä käymme myös, tosin Marjo hoitaa kehässä esittämisen, minun työtäni on tuoda koira paikalle ja treenata kotioloissa kehäkäytös kuntoon. Hienosti Mushi kehässä Marjonkin kanssa työskentelee, vaikka he treenaavat lähinnä koiranäyttelyissä. Mushi on harrastuksissa aina täynnä intoa ja sen kanssa on ilo treenata. Suurempia kisatavoitteita meillä ei ole, aika näyttää mihin asti meidän tekeminen riittää. Pääasia on yhdessä tekeminen ja touhuaminen.”

”Mushin” ja karvaisten perheenjäsenten elämää voit seurata https://www.instagram.com/cenouris/


”Hurma” Mara-Shimas Kiyora Go

Syntymäaika      16.5.2022
Kasvattaja          Wilma van der Meer
Tuontimaa          Alankomaat
Väri                    Punainen


Lonkat
Kyynärät
Polvet
Silmät
Hampaat              leikkaava saksipurenta, ei hammaspuutoksia


https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI44195%2F22&R=257

 ”Hurman” tiedot alkuperämaan rekisterissä: https://www.dutchdogdata.nl/Home/Details/1878306

<3 blockquote="">
”Hurman” kasvattajaan Wilmaan olen tutustunut samoin kuin Sandiin, Seitan kasvattajaan Eurooppaan suuntautuneilla näyttelymatkoilla. Vuosien varrella olemme ystävystyneet ja koska olen pitänyt sekä siitä, minkälaisia koiria hän on kehässä esittänyt, hänen tavastaan toimia koiriensa kanssa, olen arvostanut sitä, miten hän samoin kuin Seitan kasvattaja on kasvattanut vuosien varrella paitsi tietämystään kasvattamissaan roduissa, myös hankkinut jalostuskoiria vaivoja säästämättä.

Odotin Wilmalta vuosia narttupentua ja tänä vuonna tuo toive vihdoinkin toteutui. Hakiessani neitiä Alankomaista näin jo saman tien, miten hyvää työtä kasvattaja oli sen kanssa tehnyt. Ensimmäinen kävelymme suuntautui väituntiaikaan paikallisen ala-asteen ohi ja Hurman ja veljiens tervehdittyä pihalla lukuisaa määrää lapsia ja heidän opettajiaan, olisi Hurma mielellään lähtenyt vielä lasten mukana oppitunneille,

Tätä kirjoittaessa Hurma on vielä ihan pentu, mutta tähän mennessä olen saanut huomata miten avoin ja rohkea pentu se on. Uusia asioita kohti mennään aina uteliaana ja Hurma on nyvin pettynyt, jos ihmiset eivät omista syistään halua tervehtiä.

MUISTOISSA

Ei mene päivääkään jona emme kaipaa Harumia ja Ilonaa. Miten kiitollisia olemme jokaisesta yhteisestä hetkestä ja on aika hienoa nähdä, miten heidän perintönsä elää jälkeläisissä.

”Harumi” 7.6.2009 – 18.3.2021 ”Ilona” 11.8.2013 - 7.2.2022

Kun koirani katsoo minua, alan epäillä että Jumala sittenkin on olemassa ja luonut koiran ja vain hänet ja tehnyt sen huolellisesti, puhaltanut hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja että kaikki muu mikä on, on syntynyt siinä ohessa, vahingossa ja sattumalta, heidän peuhatessaan. ― Eeva Kilpi, Ennen kuolemaa

Alla kuvaukset, jotka heistä aikanaan olen kirjoittanut,
“Harumi” FI MVA EE MVA Ura No Namihime Go Asahi Keisukesou

https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI41877/10&R=257


Syntymäaika      7.6.2009
Kasvattaja          Hiroyuki , Yoshino Asahishi
Tuontimaa          Japani
Väri                      B/T


Lonkat                  C/A
Kyynärät              0/0
Polvet                   0/0
Silmät                  ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
Hampaat              leikkaava saksipurenta, ei hammaspuutoksia


Harumi tuli meille sijoituskoirana reilun 3 kk ikäisenä. Pentu oli nimetty edellisessä kodissaan ”Harmiksi”, mutta koimme Harumin (kevään kauneus) olevan sille sopivampi vaihtoehto. Inari ei ollut kovin paljon vanhempi, mutta kauniisti se ohjasi pienen perheen tavoille. (”Tuo on äidin käsilaukku, sinne ei sovi laittaa kuonoa.” tai ”Tämä on kalanruokaa, me koirat emme syö sitä.”)

Nuorena Harumi oli melko itsepäinen ja etenkin mukavien asioiden loppuminen ei tuntunut siitä ollenkaan hauskalta. Miksi olisi pitänyt lähteä kotiin, kun ulkona oli niin hauskaa? Muutama ihminen tarjoutui ottamaan sen hoitoon, mutta antoi sille sitten elinikäisen porttikiellon, sen kyetessä jopa juurruttaa itsensä maahan kuin puu…

Itselleni Harumi on ollut aina se sielunkumppanikoira. Harumi ei pidä itsestään meteliä vaan viihtyy ehkä pikemmin taka-alalla, sen luonteen ollessa kuitenkin hyvin vahva. Se välttää tappeluita ja saa halutessaan estettyä konfliktit pelkällä olemuksellaan. Toisaalta se saattaa riitaa välttääkseen myös alistua.

Harumi on varmaan shiboistamme se, joka kodin ulkopuolella jopa kääntää vieraille ihmisille selkänsä. Kotiimme tulijat se ottaa ilolla vastaan, koska se ilmiselvästi ajattelee kotiin kutsuttujen olevan ilman muuta myös meidän ihmisten ystäviä. Sen synnyinmaan näkee toisaalta myös sen ruokamieltymyksissä. Japanissa ei tosin syödä paljon homejuustoa, mutta pidetään paljon lohesta ja wasabipähkinöistä.

Metsästysviettiä sillä ei tunnu olevan ihmeemmin, mutta toisaalta olen alkanut nimittää sitä ”vegaanimetsästäjäksi” sen ryskättyä Inarin kanssa jäniksen jäljillä ja ylpeänä tuotua minulle metsästä saaliin – jäniksenpapanan. Pelloilla hiirien ja myyrien metsästys on toisaalta sen suurta hupia ja kesällä lätäköistä vesikirppujen pyydystäminen.

Harumin kennelnimen osa tarkoittaa ”aaltojen prinsessaa” ja se rakastaa kesäisin uimista hyvin paljon.

Harumi on perheen pieni susihukkanen ja pentunsakin se olisi synnyttänyt mieluummin pihalle kaivamaansa kuoppaan kuin pentulaatikkoon. Synnytykset se on aina hoitanut erittäin hyvin ja vauvojen hoito on sen tärkein tehtävä maailmassa. Saadessani seurata sen toimia, olen alkanut ajatella, että parhaimmillaan kasvattaja on lähinnä emon tuki ja turva, se joka huolehtii siitä, että emo jaksaa hoitaa tärkeän tehtävänsä. Harumin lapsiluku on nyt täynnä, mikä masentaa rouvaa jonkin verran. Osaahan se heti juoksujen alettua viedä uroksen pentulaatikkoon päiväunille…


"Ilona" C.I.B FI MVA EE MVA LV MVA BG MVA BG GR MVA LV JMVA EE JMVA EEJV-14 EEV-14 Inaridou Iroha

https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI54454%2F13&R=257


Syntymäaika      11.8.2013
Kasvattaja          Marjo Puranen
Väri                    B/T


Lonkat                  C/C
Kyynärät              1/0
Polvet                   0/0
Silmät                  ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
Selkä                    välimuotoinen lanne-ristinikama LTV2 (symmetrinen)
Hampaat              leikkaava saksipurenta, ei hammaspuutoksia


Harumin ollessa minulle niin tärkeä ja koska pidän paljon myös sen ulkonäöstä, haaveilin pitkään saavani sen synnyttämän pienen mustan prinsessan. Seitan kasvattaja Sandi auttoi haaveen toteuttamisessa antamalla minun käyttää hänen japanintuontiurostaan ”Cainea”, joka punaisesta väristään huolimatta periyttää myös B/T-väriä.

Harumi kuuli toiveeni, ja ensimmäinen pentueeni oli kolmen sisaruksen lauma, pieni B/T-prinsessa ja sen kaksi punaista veljeä. Olin aina sanonut, että jos Harumilla olisi ollut jokin suomalainen nimi, niin mieluummin ”Ilona” kuin ”Harmi”. Ilonan tullessa sikiökalvoista hymy huulilla annoin nimen sille. Ilona on syntymästään asti ollut kuitenkin hyvin vahva persoona, ja sen veljetkin tiesivät, että siskolle pärjää vain kahdestaan – jos silloinkaan… llona oli pennuista se, joka avasi ensimmäisenä silmät, lähti ensimmäisenä kävelemään jne. Oli yksinkertaisesti se pentu, joka oli hyvä jättää kotiin kasvatustyötä silmälläpitäen. En ole koskaan aiemmin voinut luoda koiraan suhdetta sen syntymästä saakka, ja on ollut huikeaa tehdä se Ilonan kanssa. Sen äiti on myös tehnyt parhaansa kasvattaakseen hienoimman ja vahvimman jälkeläisen.

Ensimmäisessä pentunäyttelyssä oli onneksemme paikalla toinenkin B/T-narttu, ja alun epävarmuuden jälkeen Ilonalla syttyi kilpailuvietti. Kehään mennään voittamaan! Olin aiemmin iloinnut ensimmäisestä ERI:stä tai PN4 sijoituksesta, mutta Ilonan kanssa oivalsin sen oltua jo 9 kk vanhana ROP ohi valionarttujen ja voittaessaan Estonian Winnerissä jopa Inarin, että sen kanssa voimme saavuttaa aika paljon vähässä ajassa.

Vaikka Ilona on syntynyt täällä maalla, se on aina ollut näyttelyreissulla kuin kotonaan; Bulgariassa tai sveitsiläisessä vuorihississä. Ilona on Seitan tapaan aloittanut kaverikoiratoiminnan – se hoitaa tehtäväänsä hieman eri tavalla, mutta tuo iloa ihmisille, joilla ei ole muuten mahdollisuutta tavata koiria tai muitakaan eläimiä. Ilona on aina arvostanut enemmän leikkiä muiden koirien, vaikka äitinsä tai Seitan kanssa, mutta ensimmäisten pentujen synnyttyä ja sen käytyä kuin paraskin pedagogi läpi erilaiset lelut ja niiden käyttö, on se itsekin innostunut niistä enemmän. Äitinsä kanssa se jakaa intohimon uimiseen ja on saanut jopa liikanimen ”saukko” – uimakauteen vain tulee Suomessa valitettava tauko, kun järvet ja ojat jäätyvät talvella!

_________________________________________________________________________


”Eläkekodissa”


”Inari” C.I.B FI MVA EE MVA LV MVA LT MVA BALT MVA Jusei No Takayuu Av Enerhaugen


https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI25629%2F09&R=257

 

Syntymäaika      9.2.2009
Kasvattaja          Christen Lang
Tuontimaa          Norja
Väri                    Punainen


Lonkat                  B/B
Kyynärät              0/0
Polvet                   0/0
Silmät                  ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
Hampaat              leikkaava saksipurenta, ei hammaspuutoksia


Inari oli perheemme ensimmäinen shiba ja se on ollut täysin nimensä ”Kettujumalatar” veroinen opettaessaan meille paljon shibojen maailmasta. Inari oli suurena inspiraationa tehdessäni yhdessä belgialaisen Tamara Mouthaanin kanssa kirjan ”Nine tails to the Inaridou” (http://inaridou.blogspot.fi/p/upcoming-shiba-story-nine-tails-to.html) – Shibalaumamme kasvettua ja Inarin todettua, että hän elää mieluummin ainoana koirana, se muutti muualle asumaan, mutta onneksemme se käy meillä hoidossa ja saamme käydä sitä tervehtimässä.

Aikanaan olin pettynyt, kun Inari ei saanut koskaan jälkeläisiä, mutta jälkikäteen saadessani tietää sen suvussa esiintyneistä luonteen heikkouksista olen ollut asiasta tavallaan myös tyytyväinen. Inarin ollessa meille kuitenkin niin tärkeä olento olen iloinen, että sen nimi kulkee mukana jokaisessa rekisteröimässäni pennussa. Nekin voivat silloin kulkea kettujumalattaren viitoittamaa tietä (Inaridou = kettujumalattaren tie).




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti