Elämää koiran kanssa – tie koiran rinnalla

Olen pohtinut paljon koiran kouluttamista ja oppimista seurattuani kasvattieni elämää ja lukiessani sähköposteja niiltä lukuisilta ihmisiltä, jotka luulevat haluavansa shiban. Melko usein tuntuu toistuvan ajatus, että koira opetetaan melko nopeasti valmiiksi ja sitten vain elellään. Ei myöskään ajatella, että koira oppii myös niinä hetkinä, jolloin sitä ei varsinaisesti kouluteta. Opin todella paljon siltä vierailijalta, jota aikanaan kielsin käskyttämästä koiraani. ”Anna pallo!” käsky kuului kuuroille korville ja sanoin, että nyt rouva opettaa minun koiraani siihen, ettei käskyistä tarvitse piitata. ”Minähän vain leikin sen kanssa” vastaus aukaisi minun silmäni siihen, että harva ehkä ajattelee, että koiralla jokainen hetki ihmisen kanssa on oppimishetki. Ei se osaa erottaa, milloin asioita tehdään ”leikisti” ja milloin sitten ”oikeasti”. Kaikki tekeminen/oleminen vaikuttaa sen käytökseen.

Moni ajattelee myös, että koiran opettaminen tavoille on melko nopeasti hoidettu asia. Erikoista tässä oletuksessa, että koira tulee jo pentuaikanaan ”valmiiksi” on se, että usein on kuultu, että rotu on hankala ja itsepäinen. Pienen ihmislapsen kohdalla osataan ehkä helpommin ajatella, että ensin opetellaan elämän perusasioita, koulun alkaessa aakkosten kautta hieman vaativampia asioita ja vasta aikuisuuden kynnyksellä on korkeakouluopetuksen aika. Eikä siihen jokaiselle riitä mielenkiinto tai osaaminen. Koira kehittyy fyysisesti melko nopeasti aikuisen näköiseksi, mutta kyllä silläkin menee aikaa aikuistumiseen eikä se voi millään oppia kerralla kaikkea. Jos asioita sille opetetaan. Joskus uskotaan valitettavasti siihenkin, että koira oppii asioita opettamatta. Silloin kannattaa pysähtyä miettimään, että ilman ihmistä koira saattaisi elää kovin erilaisessa maailmassa ja suurin syy koiran opettamiseen liittyy nimenomaan koiran ja ihmisen elämän yhteensovittamiseen.

Mietin joskus myös, onko niin moni ihminen masokisti tai jonkin suuruusharhan vallassa halutessaan shiban etenkin ensimmäiseksi koiraksi? Moni tietää, että rotu on vaikeasti koulutettava, mutta olettaa sen sujuvan kuin tanssi ilman kokemusta tai apua. Mahtaako taustalla olla ajatus siitä, että nimenomaan vaikean koiran kanssa pääsee näyttämään muille, kuinka taitava on? Vai toimiiko tuo hankaluus sitten vain tekosyynä sille, ettei koiran kanssa voi tehdä mitään?

Itse näen nöyryyden ja yhteistyön muiden ihmisten sekä oman koiran kanssa jopa suurimpana ja tärkeimpänä oppimisen tehostajana. Kun kykenemme nöyryyteen, avautuu käyttöömme toimintamalleja, joiden avulla voimme saada käyttöömme enemmän tietoa nopeammin ja tehokkaammin.

Yksi syy siihen, minkä takia toivon nykyään pennunostajan harrastavan koiran kanssa aktiivisesti on se, että tuohon harrastamiseen yleensä liittyy aika saumattomasti valmennuksen ja opetuksen käyttäminen apuvälineenä. Siihen että on valmis vastaanottamaan opetusta koiranohjaajana vaaditaan nöyryyttä. Ajatus siitä, että voi itse oppia ja vastaanottaa neuvoja ja apuja siihen, miten kouluttaa omaa koiraansa on minusta koiran kanssa onnistumisen edellytys.

Muilta ihmisiltä - ja koirilta - oppiminen vaatii kahdenlaista nöyryyttä:

Ensimmäinen näistä on se nöyryys, joka sallii meidän oppia kaikilta meiltä viisaammilta ja taitavammilta. Lähtökohtaisesti jokainen ihminen voi opettaa meille jotain. Jokainen osaa jotain meitä paremmin. Todella usein kuitenkin näen, kuinka monet ihmiset asettavat oppimiselleen rajoja, jotka perustuvat sellaiseen lievään ylimielisyyteen, ihmiskiukkuun tai pikkumaisuuteen.

Toinen oppimisen kannalta tärkeä nöyryyden tyyppi on uskallus osoittaa tietämättömyytensä ja nöyryys kysellä. Usein ylivoimaisesti paras tapa oppia mitä tahansa asioita, on kysyä niistä suoraan heiltä, jotka tietävät niistä meitä paremmin. Tämä on kuitenkin vaikeaa erityisesti meille länsimaisille ihmisille. Opetellessa elämää koiran kanssa, neuvoja ihmisen ja koiran väliseen yhteistyöhön saa hyvin ihmisiltä. (Toki kannattaa aina muistaa tässäkin lähdekriittisyys. Onko ensimmäisen koiran kanssa asioita harjoitteleva ihminen se paras auktoriteetti tai ovatko asiaa työkseen kymmeniä vuosia koirankoulutusta tehneen ihmisen kaikki menetelmät hyviä? Asioita, joihin ei ole suoraa vastausta, mutta jota kannattaa neuvoja kuunnellessa pohtia.) Elämään koiran kanssa kannattaa kysyä neuvoja myös omalta koiralta. Aluksi voi olla vaikea ymmärtää, mitä se yrittää kertoa, mutta mitä paremmin saa kontaktin toimimaan, sen paremmin ymmärtää sen tapaa viestiä.

Joskus tuntuu vähän siltä, että kaikenlainen kulttuurissamme tietämys on linkitetty vahvasti ihmisarvoomme. Jos emme tiedä jotain, se viestii siitä että olemme “tyhmiä”, eli käytännössä jotenkin huonompia ihmisiä. Valitettavasti nämä asenteet asuvat syvällä. Kuitenkin yksi parhaita oivalluksia oppimisen tiellä on nöyryys ja se, ettei kaikkea voi oppia heti, päinvastoin.

Kirjassa ”Korkeintaan vähän väsynyt eli Kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä” Eeva Kolu kirjoittaa:

”Kun turhauttaa, että joudun päivästä toiseen jankkaamaan samoja totuuksia, muistutan että niiden totuuksien sisäistäminen on elämänmittainen harjoitus, johon olen sitoutunut ihan kuin teemestari seremoniaansa.”

Japanilaiset osaavat tehdä mistä tahansa taidon ja taiteen, ja tällaista taitoa kutsutaan usein nimityksellä do eli tie. Kado, ikebana eli kukkien tie, Chado, teeseremonia eli teen tie, Judo, lempeä tie, Kendo, miekan tie. Ajatukseen taidosta tienä sisältyy ajatus siitä, että emme pääse koskaan perille, emme tule koskaan valmiiksi – kokeneinkin mestari on ikuinen oppilas. Ja; oppiaksemme taidon meidän on kuljettava tie. Ei ole oikoreittiä. Siksi sitä kutsutaan tieksi, ei teleportiksi."

Olen valinnut kasvattajanimekseni Inaridou 稲荷道 Kettujumalattaren tie – sen voi ajatella samanlaiseksi tieksi, kuin japanilaisten muut tiet. Se on se polku, jota saa kulkea yhdessä koiran kanssa, toinen toiseltaan oppien. Tärkeintä ei ole perille tuleminen vaan yhdessä kulkeminen.

Shiba on....

Joskus tuntuu vähän hassulta kun kuulee käsityksiä rodusta ja minulla on eriävä kokemus vähän jokaiseen asiaan. Koska en jaksa aina toistaa itseäni ja kuvat ja videot saattavat kertoa enemmän kuin sanat niin olkaa hyvät:

Shibat ovat hyvin kissamaisia

no, minusta olisi sattuneesta syystä parempi puhua jostain muusta eläimestä...

Shibat ovat nirsoja


Shibaa ei voi lenkitää - se vain jumittaa - ei halua sateella ulos tai ei ainakaan astu lätäköihin

Niin...kysykää Murulta vaan! Lätäköt on siitä hyviä, että niissä voi multitaskata; juoda ja viilentää masua yhtäaikaa!

Joillain shiboilla on kammo valjaita ja pantoja kohtaan ja saattaa olla, että se tulkitaan niin, ettei koira halua lähteä ulos.

Itselläni on kokemusta nyt seitsemästä shibasta ja näiden vuosien aikana ei kyllä ole tullut vastaan tilannetta, ettei ulkoilu kiinnostaisi. Silloin tällöin toki joku prinsessa saattaa huomauttaa, että tästä pääsee nopeammin kotiin kuin valitsemallasi reitillä, mutta kyllä nuo ovat aina mukana kulkeneet.

Shiba on äänetön



Kauan (ainakin tunnin!) poissaollut perheenjäsen palaamassa kotiin


Nuka ja Ringo eläytymässä hälytysajoneuvoon - kuvasi © Sara Tikkanen

Shiballa on aikamoinen kokoelma erilaisia ääniä – ja kyllä; se osaa myös haukkua! Ja laulaa....

Nobun laulun kuvannut ©Carola Kröger

Shiba ei pidä itsensä likaamisesta

Kuvan koira oli muuten kotiin saapuessa ihan puhdas koska se juoksi vielä parin puhtaankin veden läpi ja loppu rapisi matkalla!

Valka susitestissä - ja meikit tuli talon puolesta! ©Susanna Pietilä

Inari on aina pitänyt itsensä meikkaamisesta - tässä ehkä jokin kurjenkakkanaamio
Shiba on alun perin metsästävä koira ja mielellään naamio itsensä


Shiba on itsenäinen ja viihtyy hyvin yksin

© Tiina Heikkilä

©Jari Puranen

Shiba on välinpitämätön vieraita kohtaan

©Laura Pyykkö

©Marjo Puranen

Meillä on kaksi Kennelliiton palkitsemaa kaverikoiraa, mutta kyllä ne muutkin ihmisistä pitää ;)

”Haluan koiran joka ei ole ihan koko ajan kaikessa mukana”



Shiba ei pidä uimisesta

Juu, se myös sukeltaa ;)

Shibaa ei voi kouluttaa

Koda ja Tuula treenamassa ©Marjo Puranen

Taito treenamassa paikallamakuuta ©Laura Pyykkö


Shibaa ei voi pitää vapaana - tai ainakaan se ei palaa

Ainakaan jossain turistirannalla ulkomailla ei kannata vapaaksi päästää...



Shibat karkaavat aina vaikka olisi minkälainen aita tai tarhaus



Tätä pihassa pysymistä portin ollessa auki on treenattu tarkoituksella sillä se helpottaa asioiden tekemistä - ja jos joskus portti unohtuu auki tai routimisen seurauksena aukeaa, ei heti tarvitse lähteä etsimään kadonneita kippuroita. Pysyvät pihassa (kuvaushetkellä pihalla olleet kolme muuta eivät vaivautuneet portille asti).

Pienen shibamiehen käyttäjäkokemus: ”Jotkut ajattelee että shiban zen tarkoittaa sitä, että se on aina rauhallinen huomaamaton, varsinkin sisällä. Sen lisäksi, että shiboja pidetään hiljaisina, ollaan huomattu etteivät monet osaa oikein tulkita sitä ääniskaalaa, kun se ei ole haukku (vaikka Kaiku onkin suht hiljainen). Eräs koiranomistaja kysyi multa, että onko Kaiku aina vihainen, kun se älisi innoissaan päästessään leikkimään muiden koirien kanssa (tässä tapauksessa oli ehkä koiran eleidenlukutaitokin hieman heikko). Yhden äänekkään shiban pennun omistaja kertoi joutuvansa jatkuvasti selittämään muille, ettei koiralla ole hätää vaikka se huutaa”.

Minkälaisia perheitä etsin kasvateille?

Shiba ei ole helppo koira, vaan pikemminkin vaativa. Sillä on voimakas oma tahto ja se on poikkeuksellisen älykäs ja tahtoo tulla arvostetuksi. Koira, jolla on voimakas itsetunto ja omat mielipiteet asioista ei aina ole kaikkein helpoin kasvatettava. Shiba saattaa pyrkiä ottamaan tilanteet haltuun jos omistaja ei siihen kykene, ja koska sillä on pitkä muisti, pelolla ja uhkalla ei synny hyvää suhdetta. Omistajan on käytettävä paljon aikaansa ja ymmärrystään rakentaessaan suhdetta shibaan.  Etenkin nuoren koiran kanssa napakkuus, kärsivällisyys ja johdonmukaisuus ovat tärkeitä, koska koiran on paljon turvallisempi kasvaa sellaisen ihmisen kanssa, jonka se voi kokea turvaksi ja ihmiseksi joka osaa olla vastuussa ja ”hoitaa kaiken”. Meidän ihmisten maailma voi pennulle olla aika pelottava jos se joutuu siinä itse selviämään ilman turvallista opastusta.

Ilona "Inaridou Iroha" myyräjahdissa

Olen lukenut jo kyllästymiseen saakka viestejä, joissa ensimmäisessä yhteydenotossa kerrotaan ”olemme ottaneet kaiken selvää” rodusta ja kuitenkaan usein ei olla vielä tavattu elävää yksilöä. Joskus on käynyt myös niin, että vaikka meidän shibojen käytös tulkitaan rotuominaiuudeksi ymmärtämättä, että koiran kanssa on tehty paljon töitä sen pentuiästä lähtien.

Minkälainen on sitten etsimäni henkilö? Nykyään kysyn ehkä ensimmäiseksi, mitä ihminen toivoo saavansa elämäänsä hankkimalla shiban. Minkä tahansa koiran ottaminen perheeseen tietää pitkää sitoutumista, mutta ehkä shiban kanssa kaiken saa kokea potenssiin. Se vaatii enemmän kuin moni muu rotu alkukantaisuutensa vuoksi – ja on parhaimmillaan pitkäikäinen ja terve kumppani.

 Internetin rotukuvaukset ja meemit tekevät valitettavasti rodulle aika usein karhunpalveluksen. Usein näkee kuvia ja julkaisuita, joissa korostetaan shiban itsepäisyyttä ja tästä tulee pahimmillaan itseään toteuttava ennuste. Ehkä joskus ajatellaan, että sellainen ”itsenäinen” ja ”kissamainen” koira ei oikein tarvitse edes kouluttamista ja kun se ehkä tuntuu vaikealta, asiasta on myös helppo luopua vedoten asian mahdottomuuteen. Silloin tällöin olen myös huomannut, että rodun maine ”kissamaisena” vetää puoleensa ihmisiä, jotka eivät oikeastaan edes pidä koirista, mutta olettavat shiban olevan tässä asiassa jotenkin poikkeava. Ja niinhän se onkin – se on paljon alkukantaisempi kuin moni muu rotu, sillä siinä on geneettisesti paljon sutta. Ja juuri sen vuoksi edellä mainittu ajatus on mielestäni yleensä melko pelottava. Kun koirat eivät saa rodun- ja lajinomaista toimintaa ja riittävästi koulutusta ne eivät voi hyvin ja tilanne voi olla kaikille osapuolille hyvin stressaava.

Olen kirjoittanut kuvauksen shiban luonteesta (löydät sen http://inaridoushiba.blogspot.com/p/shiban-luonne.html) ja mielestäni se ei ole koira, joka ei ole koulutettavissa – päinvastoin! Se vain toimii eri tavalla ja motivointiin joutuu ehkä käyttämään erilaisia keinoja kuin jonkun toisen rodun kohdalla. Shiban kanssa kaikki lähtee kontaktista ja luottamuksesta ja sen päälle rakentamalla koiralle voi opettaa mitä vain. Shiba on myös voimakasviettinen ja aktiivinen koira, joka tarvitsee paljon liikuntaa. Sen vuoksi etsin kasvateille sellaisia omistajia, jotka ovat valmiita vastaamaan näihin koiran tarpeisiin; oikeuteen elämänmittaiseen oppimiseen ja riittävään liikuntaan.

Minkä tahansa koiran kanssa saattaa huomata, ettei arki suju ihan niin kuin on kuvitelmissaan ajatellut. Ehkä ihan aina ei muisteta, että koira on eläin joka ei ole emältään oppinut kaikkea mitä me ihmiset meidän maailmassa niiltä vaadimme. Kasvattaja auttaa pennun yhdessä emän kanssa elämän alkuun mutta on omistajan tehtävä tehdä koirasta hyvä ja yhteiskuntakelpoinen ”koirakansalainen”. Omasta mielestäni hyvä kontakti on kaiken a ja o ja kontaktin luomisessa on tavoitteellinen harrastaminen suurena apuna. Tavoitteiden ei tarvitse olla suuria, mutta jaksan uskoa, että harrastaminen ja valmennuksen saaminen toimii aina hyvänä apuna silloin kun on tavoitteena luoda hyvä suhde koiraan – ihan vaan sen arjen helpottamiseksi.

Shiba on hyvin alkukantainen koira ja etenkin jos omistaja ei ymmärrä ihan alusta saakka harjoitella pennun kanssa käsittelyä, siitä tulee helposti eläinlääkärien painajainen sen vuoksi, että siinä missä jokin toinen rotu saattaa avuottomaan tai pelottavaan tilanteeseen joutuessaan alistua, shiba ei sitä tee jos se ei luota ympäröiviin ihmisiin ja saattaa käyttäytyä ”huonosti”.

Olen viimeaikoina pohdiskellut paljon koirien käyttäytymistä. Shiban alkuperäinen käyttötarkoitus on olla pienriistan metsästys, sen tehtävä lisäksi ollut pihapiirin vahtiminen. Nykyään monet haluavat shiban sohvalle, lasten kaveriksi, tai kaupungin vilinään. YLEn haastattelussa mainittiin taannoin, että koira on oivallinen hipsterin kaveri kaupunkiin, mitä sillä nyt ikinä tarkoitettiinkaan. Itseäni vain pelottaa, että unohtamalla koiran alkuperäisen käyttötarkoituksen monet vain seurakoiraa haluavat voivat kokea, että koiran normaali, koiramainen toiminta on häiritsevää, jopa ongelma. Shiban kohdalla on nykyään aika yleinen käsitys, että rotu olisi esimerkiksi hiljainen ja se tuntuu olevan yksi suurimpia vaikuttimia koon lisäksi, miksi sitä halutaan kerrostaloon. Shiban  kohdalla äänekkyys, vahtiminen ja riistan perään lähteminen on kuitenkin koiran näkökulmasta ihan luonnollista toimintaa. Esimerkiksi kerrostalossa kaupungissa kuitenkin haukkumisesta voi muodostua ongelmia. Tai koiran jäniksen perään karkaaminen koetaan tottelemattomuutena. Oletetaan, että koira sopeutuu saumattomasti ihmisten keksimiin sääntöihin ja normeihin, jotka tosiasiassa ovat koiralle varsin hämmentäviä, jopa luonnottomia. Nykyään ihmisten vaatimukset koirien käytökselle ovat mielestäni aika tiukat. Koiran pitää olla hiljainen, kaikille ystävällinen ja kuuliainen. Jos koira ei halua vieraiden ihmisten rapsuttelua, niin se herkästi leimataan "vihaiseksi" tai araksi. Toisaalta olen tavannut jopa ihmisiä, jotka olettavat shiban olevan jopa ihmisiä välttelevä ja omien koirieni sosiaalisuus on koettu jopa ahdistavana.

Miksi siis kasvattaa tällaista rotua? Ihan vaan sen vuoksi, että jaksan uskoa ja toivoa, että kotimaansa ulkopuolella löytyy ihmisiä, jotka ymmärtävät rodun alkuperän ja sen, miksi siitä on tehty kotimaan kansallisaarre. Ihmisiä, jotka tietävät, että aina jos koiran kanssa on ongelmia, pitää ensin mennä peilin eteen ja miettiä, mitä teki itse väärin ja yrittää löytää keino toimia toisin. Koska koiralla joka päivä on mahdollisuus ja aina voi aloittaa alusta. Parasta on kuitenkin, jos ymmärtää alusta saakka, että kyseessä on rotu, joka vaatii omistajaltaan paljon. Haluan olla mahdollisimman hyvin tukena koiran koko elämän ajan – tämä kuitenkin edellyttää sitä, että molemmin puolin ollaan halukkaita yhteistyöhön.

Silloin kun vielä pohdit shiban tai minkä tahansa koiran ottammista, kannattaa etsiä niin paljon tietoa kuin mahdollista. Tutustumatta rotuun ja kasvattajiin et välttämättä tiedä ”mitä haluat” – se muotoutuu ehkä vasta kun on tutustunut edes muutamaan yksilöön ja seurannut rotua hetken aikaa. Siinä mielessä on hyvä asia, ettei vastuuntuntoisella kasvattajalla ole koti- tai ulkomailla pentuja saatavina noin vain.

Hyvän kasvattajan kiinnostus pentuun ei lakkaa luovutuksen jälkeen. Vaikka pentu on uusien omistajiensa koira, on se samalla myös kasvattajan kasvatustyön tulos. Siksi minua kasvattajana kiinnostaa tietää, millaisiksi juuri tästä yhdistelmästä syntyneet pennut kehittyvät. Kuulumisten kertominen ja kuvien lähettäminen on nykyään netin kautta helppoa. Vastaavasti kasvattajan neuvoihin ja kokemukseen voi tukeutua, jos jokin asia elämässä koiran kanssa askarruttaa. Tämä painottuu etenkin pentuaikana, jolloin uudet omistajat eivät ehkä vielä itse ole oman koiransa asiantuntijoita. Siksi etsin ihmistä, joka ymmärtää miten tärkeä meille täällä syntynyt pentu on. Meille jokainen perheen shiba on tärkeä ja niin ovat niiden pennutkin. 

 

Westminster 2014 - kirjoitin jutun aikoinaan Shiba -lehteen

Yhdysvaltalaisista urheilutapahtumista vain Kentuckyn Derby on järjestetty pidempään kuin Westminsterin koiranäyttely, joka on järjestetty New Yorkissa jo 138 kertaa huolimatta sähkökatkoista, maailmansodista, lumimyrskyistä tai kansallisesta taantumasta. Ensimmäinen Westminster-koiranäyttely järjestettiin vuonna 1877, kun ryhmä metsästyskoiraharrastajia päätti järjestää näyttelyn, jossa esiteltäisiin heidän lajinsa hienoimmat yksilöt. Tapahtuma oli menestys, yli 1200 koiraa oli ilmoitettu, ja se kesti kolme päivää.

Nykyään United States cable channel USA Network televisioi näyttelyn ja kaksipäiväistä näyttelyä seuraa noin kymmenen miljoonaa katsojaa. Näyttelyn suosion vuoksi ja sen arvovallan säilyttämiseksi on vuodesta 1992 lähtien näyttelyyn saanut ilmoittaa vain koiria, jotka ovat jo valmiiksi Amerikan Kennelliitton (AKC) valioita. AKC tunnusti shiban vuonna 1992 ja rotu on saanut osallistua Westminsterin näyttelyyn ensimmäistä kertaa vuonna 1993.

Ulkomuotonäyttelyn lisäksi Westminsterissä järjestetään etukäteen agility tapahtuma. Vuonna 2014 agilitykisoissa oli ensimmäistä kertaa osallistumisoikeus myös sekarotuisilla koirilla

Vuodesta 1968 lähtien näyttely on järjestetty Madison Square Gardenissa, joka on suuri urheilu- ja tapahtuma-areena 7th Avenuella. Nyt kaupunki haluaa kuitenkin laajentaa Gardenin alakerrassa toimivaa Pennsylvanian asemaa ja samalla uudelleenrakentaa sen lähiympäristöä tavoitteenaan saada asema vastaamaan tämän vuosituhannen tarpeita. Tämän vuoksi vuoden 2014 Westminster pidettiin viimeistä kertaa kuuluisalla areenalla.

Kävin perheemme uroskoiran Seitan (Dragon House Invictus) kanssa vuoden 2013 NSCA erikoisnäyttelyssä Oklahomassa ja 63 vrk matkamme jälkeen Seitan ensimmäiset pennut näkivät päivänvalon. Yksi pennuista asuu New Yorkissa ja vitsailin, että pitäähän tuota nyt lähteä tapaamaan. Seitan kasvattaja oli myös osallistumassa näyttelyyn, joten päätimme kuin päätimmekin toteuttaa ajatuksen ja tavata New Yorkissa.

Näyttelyn ajan asuimme Madison Square Gardenia vastapäätä sijaitsevassa hotelli Pennsylvaniassa, jota mainostetaan erityisen koiraystävälliseksi ja joka on Westminster kennel clubin yhteistyökumppani. Kun saavuin hotelliin Seitan kanssa näyttelyä edeltävänä päivänä, aulassa kävi kyllä aikamoinen kuhina, mutta silti en olisi millään arvannut hotelliin majoittuneen tuona ajankohtana arviolta 600–800 koiraa!

©Malley Bragg Heinlein

Kun olin saanut tavarat huoneeseemme, oli aika saattaa Seita näyttelykuntoon ja siihen oli kyllä hotellilla varsin hyvät puitteet. Rakennuksen pohjakerros oli muutettu varsinaiseksi koirakeitaaksi: Siellä oli koirien kauneussalonki, hieroja ja kuntosali.  Koirien kuntosalissa oli juoksumattoja, tasapainolautoja ja -palloja ja jopa pieni agilityrata. Alueella oli myös sahanpuruilla peitetty ”ulkoilualue”, jossa oli omat puolet nartuille ja uroksille. Seita kävi kyllä mieluummin tarpeillaan Manhattanilla - kenenkään ei ole varmaan vaikea kuvitella, minkälaista shiban mielestä on astella hieman kosteahkossa sahanpurussa…

Seita sai pesun huoneessa, joka oli täynnä erilaisia ja erikokoisia koiranpesualtaita. Osa altaista oli niin suuria, että niissä pystysi pesemään myös suurimman mastiffin. Viereisestä huoneesta löytyivät trimmauspöydät turbofööneineen ja siellä sain nuoren herran turkin ojennukseen seuraavaa päivää varten.

Westminsterin rotukehät ja Best in show järjestettiin siis Madison Square Gardenissa, hotelli Pennsylvaniaa vastapäätä, mutta itse koiranäyttely oli satamarakennuksissa Piers 92/94 (55 kadun ja West Side Highwayn risteyksessä), jossa järjestetään nykyään messuja ja muita tapahtumia. Aikoinaan paikka oli RMS Lusitanian terminaali, jonne muuten myös Titanicin oli tarkoitus rantautua. Hotellin ja näyttelypaikan välille oli järjestetty non stop -bussikuljetus, mutta varmistaaksemme oman aamumme aikataulut olimme tilanneet oman kuljetuksen.

Näyttelypaikka oli kauttaaltaan somistettu Westminsterin kennel clubin väreihin: violettiin ja keltaiseen. Kaikki kyltit, kukkalaitteet ja opasteet toistivat samaa väritystä. Näyttelyssä jokaisella rodulla oli oma alueensa ja rotukehän jälkeen paikalta ei saanut poistua, vaan koiran kanssa tuli olla paikalla ja antaa yleisön tutustua koiriin. Vain rotunsa paras sai poistua aiemmin valmistautuakseen illan ryhmäkehään. Drive in – näyttelyyn tottuneelle tuo on tietenkin erilaista, mutta järjestely on kyllä hyvin yleisöystävällinen. Asiaan voi suhtautua myös hyvin positiivisesti, mahdollisuutena jakaa omasta rodusta tietoa ja tietenkin jutella tuttujen kanssa ja saada uusia.

Westminster tuomarit eivät arvostele koiria vain vertaamalla niitä kunkin rodun rotumääritelmään vaan he etsivät myös sellaisia vahvuuksia ja ominaisuuksia, jotka auttavat määrittelemään rotua ja sen toimintaa. Yhdysvalloissa rodut on jaettu seitsemään luokkaan; Working, Hound, Herding, Toy, Terrier and Non-Sporting. Shiba kuuluu luokkaan non-sporting.

Shibat tänä vuonna arvostellut Edd Bivin on arvostellut rotua vuodesta 1996 lähtien. Hän on kotoisin Fort Worthista, Texasista, ja hän osti ensimmäisen rotukoiransa 12-vuotiaana. Tämän pomeraniannartun myötä hän tutustui koiramaailmaan, ja tämä voitokas koira oli myös hänen jalostusohjelmansa kantanarttu. Bivin toimi ensimmäistä kertaa tuomarina match showssa vain 15-vuotiaana, mutta sittemmin hän on arvostellut paljon arvokkaammissakin näyttelyissä niin Yhdysvalloissa kuin ulkomailla saaden jopa kunnian arvostella Westminsterin Best in Show'n vuonna 1999.

Westminsterin näyttely tosiaan poikkeaa muista näyttelyistä siinä, että arvosteltavana on vain Yhdysvaltojen valioita. Myös tämän vuoksi oli äärimmäisen mielenkiintoista päästä seuramaan rotukehää ja tuomarin työskentelyä.

Bivin arvostaa koirassa tasapainoa ja hyvää rakennetta, sitä, miten se liikkuu ja kantaa itseään sekä hyvää luonnetta. Hänestä sanotaan, ettei hän ikinä ohita oikeantyyppistä ja oikean luonteista koiraa. Näyttelyssä tuomari valitsee viisi kauneinta yksilöä ja kenties juuri tuon edellisen lauseen vuoksi olen erikoisen onnellinen Seitan saamasta ”Award of Meritistä”. Vielä hienompaa oli, kun Seitan kasvattajan uros Dragon House Mr Jones voitti rodun ja hänen kasvattamansa narttu, Dragon House Sexy Sadie, oli vastakkaisen puolen paras.

Jones antamassa haastattelua voiton jälkeen

Olin aavistellut, että saan seurata Mr Jonesia Madison Square Gardenin isossa kehässä ja näyttelypäivän ilta todella huipentui siihen. Oli hienoa saada olla mukana spektaakkelissa ja kokea kerran elämässä Westminster. Näyttelyiden aatelinen.

Shiban arvostelu vuoden 2014 Westminsterin näyttelyssä on katsottavissa osoitteessa 

http://www.westminsterkennelclub.org/videos/Breed%20Judging/2014/Non-Sporting/pid:9bCEHairiSol

SHIBA`S MEET A MECHANICAL BEAR

I have been posting to my other blog http://inaridou.blogspot.fi/ things about Inaridou (soft) shiba puppies but also "real" happenings. Looking through the other blog I decided to re publish some text - as the first one a story about our Shibas meeting a mechanical bear (first published 11. August 2012) 

"Inari" - Jusei No Takayuu av Enerhaugen in action in April 2010 ©Yvonne Wuoti

The bear is Finland's national animal. It was an animal feared also in the past, but also a sacred and respected being. Of the important role of the bear in our ancient era and the soul landscape of the Finns tells also the fact that our language has for this species over two hundred different names. Europe's largest predator the brown bear remains an issue of respect where ever it is moving.

The European brown bear's length is 130-250 cm (51, 18 in -98, 43 in) and tail length is 5-15 cm (1, 97 in -5,91 in). Females weigh 90-170 kg (198, 42 lbs  to 374,79 lbs, males 95-300 kg (210 lbs - 662 pounds) . There are an estimated 900-1300 bears in our country and they are found throughout Finland except the Åland Islands. However the population is concentrated in eastern part of Finland.

"Harumi" - Ura No Namihime Go Asahi Keisukesou  and "Seita" - Dragon House Invictus  in action ©J.Puranen

In Finland there are killed each year from 60 to 80 bears. While hunting them dogs are often used to help. They are allowed to a fresh olfactory and if only possible not older than one night. A shy dog ​​refuses to follow the trace of the bear. Initially, the dogs are following a bear silently. When a dog or dogs can detect contact with the bear or the  fleeing bears fresh odor, it should start a so called stop barking or aspiring the running bear. Dogs try to get with the barking contact with each other and their pack leader. Experienced bear dogs intend to draw attention to themselves and disservice to attract his master's sight. This kind of a dog requires a lot of courage and innate skills.

Before you go bear hunting or just by chance meet a bear while walking in the forest, its wise to get your dog tested. Erik Blomqvist (kennel Rävas) and Antti Paloheimo (kennel Orismalaikan) developed a machine bear to test the dogs reactions and the working properties prior to the actual situation. "Penu" is built on a Kamchatka hunted bear, two 24-volt electric motor and tires. This standing pedestal bear can be remotely controlled from a cache.

How the test is designed

Different breeds have been tested with the bear, also other than hunting dogs.  This could be caused by the fact that the owners wish to receive further information regarding the nature of their dog and its behavior under various conditions.

"Inari" - Jusei No Takayuu av Enerhaugen in action in April 2010 ©Yvonne Wuoti

As you evaluate the behavior of your dog, it’s good to study the nature of its interpretation in different situations. Dogs with different types of character react under certain circumstances in different ways. Usually the test result refers to the nature of the dog's attitude, for example towards people and other dogs, or the activity and vibrancy of it. That behavior is part of the personality, including emotions, needs, drives, and mood. These features are often inherited and this mental form and entity of an individual are relatively constant, and the dog's behavior in different situations is to some extent predictable.

The Machine Bear “Penu” has visited various events in Finland. I have now visited it with my Shibas twice. The first time was as Inari was one year old and today we had also Harumi and Seita with us. 

The test starts when the dog tracks the bloodline of the bear and then approaches the bear. (As we attended the test two years ago this was done more carefully). A bag containing bears blood is used to make the track and finally it’s placed under the belly of the machine so as some reminding of a bear’s winter nest. Initially, the bear is standing still, but as the dog has detected the bear, the bear starts to move. At this point, about a third of the dogs gets scared and simply escapes while others start to bark. Dog behaviour is valuated and the  scores are given using different evaluation angels like its ability to find the trace, attitude towards the bear, courage and the barking work, willingness to  bite, agility and  moving as well as toughness and tenacity. However, only a third of dogs tested reach with their performance enough points to get a diploma. Dogs receiving a diploma get scores from 60-65 points. Top dogs who are very fierce get 70-75 points but Erik Blomqvist does not remember that there has ever been tested a dog who got over 80-points. The toughest breed in the experiment the dogs are often gray Norwegian moose dogs, some of which even the bravest of snappy bear fur or hind paw.

"Seita" - Dragon House Invictus  in action ©Jari Puranen

Working-and Review score based on the Russian Bear chain tests. The chain test is made with a running wire connected to a living bear. It is allowed in Russia, but the Finnish Kennel Club and members of the hunting dog organizations are not allowed to participate in those tests. I-Master (90 points) will be given if the dog bites furiously, II-Master (80 points) to a very brave dog that snaps at the bear and III-Master to the dog that has clear intentions of biting. Only a handful of dog meets these points. Much more common is that the dog gets a so called nest diploma, which is given from herding the bear.  Nest-name is used, therefore, that the Russians have always hunted the bear from its winter nest and then it will take dogs that will bark at nest, keep a wounded bear still or prevent the bear attacking the hunters. If the dog does not try to bite the machine bear, it is not afraid to live than a bear bite.

A good bear dog is one that is circulating, and shepherds by barking at the bear and has the courage to even a bit it. Antti Paloheimo points out, however, that snapping to bite the bear or even only herding dogs are just as good. It's just different types of dogs. Totally fearless, aggressive dogs that would attack the bear are not desirable, because in a real situation the dog’s behaviour would only be a great risk.  At test session with us was also a small German hunting terrier, which was immediately attached to the bear's throat and hung like hammer and tongs. The type of work does not give any points, because if the dog actually tries to bite the bear in front of the blades, it is the real situation very soon dead dog!

Our Shiba´s results

Inari had (as tested 2010) 52 points, but I was very pleased with her activities. She followed nicely the track just after considering some seconds started to bark at the bear. Inari score was decreased by the fact that she did not continue to bark relentlessly and incessantly. When the bear was moving Inari barked, and when the bear was standing, Inari was quiet. I've noticed in everyday life that Inari to goes directly towards the danger, but I value my dog ​​feature that she will stop if the threat to calms down. Seita and Harumi bark more intensely in other situations as well, so it was not a surprise that they did that also as tested with the bear. As said, some results reflect very much to the every day manners of the dog.

If desired, the owner can also test how two dogs cooperate. This will not be given points or diploma but it gives very useful information.  Seita and Harumi barked more intensely but they also kept more distance from the bear.  It was really interesting to watch how Seita and Harumi worked together keeping the bear in between them almost throughout the test. We visit very often forest areas where there have been spotted bears so I’m very happy about their behavior with the Shiba as they met the mechanical bear and feel good that we have tested them. 

Shibamme

Shibamme

Minulla on ollut ilo tutustua aika moneen shibaan ja muutaman kanssa olemme saaneet jakaa arkea. Jokainen perheenjäsen on ollut selkeästi rotunsa edustaja, mutta jokaisella on myös ihan omia luonteenpiirteitä ja tapoja ilmaista itseään. Jos luet tätä etsiessäsi pentua, muista että vaikka rodun kuvaus saattaisi kiehtoa kannattaa aina tutustua useisiin yksilöihin ennen lopullisen hankintapäätöksen tekemistä. Kaikkein tärkeintä on tutustua mahdollisen pennun emään - perimä vaikuttaa paljon pennun käytökseen, mutta vielä enemmän emän hoiva jo odotusajasta lähtien.

Seuraavassa pienet esittelyt meidän omista koirista:

”Seita” - C.I.B. US MVA FI MVA DE VMVA (VDH) FI VMVA EE MVA LV MVA LT MVA BALT MVA HU MVA VDHEUJSG12 TLNW-13 BERSG-14 EEV-14 VDHEUVSG19 Dragon House Invictus 

Syntymäaika     18.3.2011
Kasvattaja         Sandi M Smith
Omistajat          Marjo Puranen
Tuontimaa         Yhdysvallat
Väri                   Punainen
Lonkat               A/A
Kyynärät           0/0
Polvet                0/0
Silmät                ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia. Distichiasis: todettu. Kortikaalinen katarakta: todettu todettu, Kaihin laajuus: lievä (tarkempi info jalostustietojärjestelmä)
selkä
                        nikamien epämuotoisuus VA0 (normaali), lukumäärä: 0
                        selän spondyloosi SPO (puhdas)
                        välimuotoinen lanne-ristinikama LTV0 (normaali)
Hampaat leikkaava saksipurenta, ei hammaspuutoksia – vanhemmalla iällä poistettu kaksi rikkoutunutta hammasta
kivekset          normaalit


https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI32591%2F13&R=257

Tapasin Seitan kasvattajan ensimmäistä kertaa näyttelyssä Dortmundissa. Juttelimme melko paljon, ja Sandin Mr. Jonesin tehtyä minuun suuren vaikutuksen lähetin hänelle vielä kotiuduttuani sähköpostin, jossa tiedustelin mahdollisuutta, saisinko joskus tulevaisuudessa ostaa häneltä pennun. Vastauksena oli, että sopii, jos ja kun meistä tulee ystäviä. Seitan ollessa neljän viikon ikäinen sain sähköpostin, joka kuului ”Kiinnostaako sinua tämä shibapoika vai etsinkö sille jonkin muun kodin?” – ja ei tarvinnut miettiä hetkeäkään, että kiinnostiko! Sovimme, että Seita muuttaa Suomeen vasta valioiduttuaan Yhdysvalloissa. Tämä sujui kuitenkin joutuisasti, sillä Seita rakastaa näyttelyitä ja on rekisterinimensä ”Invictus” arvoinen.

Seita saapui Suomeen loppukeväästä 13 kk ikäisenä, ja samaan aikaan isäpuoleni eli viimeisiä kuukausiaan. Hän ei ollut koskaan ollut niin kutsuttu ”koiraihminen” mutta näiden kahden yhteys oli sanoinkuvaamaton. Siellä missä oli Seppo, oli vierellä Seita. Loppusyksystä hänen olleessaan jo saattohoidossa ja enemmän tajunnan rajamailla, Seitan tulo sängylle sai hänet vielä havahtumaan. Vaikka minun oli aikanaan vaikea keksiä Seitan ”tosinimeä”, tiedän löytäneeni sen oikean, sillä Seita tarkoittaa japaniksi pyhää miestä.

Seitan kanssa matkustaessa olen huomannut, että se etsii jatkuvasti ihmisiä, joille se voi olla läsnä ja jakaa rakkautta, tapahtuu se sitten floridalaisella rannalla tai Berliinin metrossa. Tämän vuoksi aloitin sen kanssa varsinaisen kaverikoiratoiminnan muutama vuosi sitten ja nyt Seita on saanut työstään Kennelliiton kunniakirjankin.

Vapaa-aikanaan Seita leikkii mieluiten palloilla ja on toiminut myös erittäin hyvänä nuorempien shibojen leikittäjänä. Omaan laumaansa se ottaisi ihan mielellään lisääkin kauniita narttuja suojeltavakseen


”Reddington” - US MVA FI MVA Glenchester's Blacklist

Syntymäaika      25.10.2014
Kasvattaja          Debbie ja Mark Peterson, Maggie Strouse
Omistajat           Marjo Puranen
Tuontimaa          Yhdysvallat
Väri                    Punainen


Lonkat                  A/A
Kyynärät              0/0
Polvet                   0/0
Silmät                  ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
selkä                     nikamien epämuotoisuus VA0 (normaali), lukumäärä: 0
                             selän spondyloosi SPO (puhdas)
                             välimuotoinen lanne-ristinikama LTV0 (normaali)
Hampaat              leikkaava saksipurenta, ei hammaspuutoksia
kivekset               normaalit


https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI41095%2F22&R=257

Reddington saapui Suomeen alun perin vain jalostuslainaan, mutta monen asian summana päätimme sen silloisen omistajan Sandi M. Smithin kanssa, että kettuherran löydettyä täältä itselleen rakkaat ihmiset, se ei enää palaa entiseen kotimaahansa, vaan saa jatkaa elämää Suomessa.

Reddington on viettänyt meillä paljon aikaa, mutta en halua pitää meillä kotona liian monta kastruoimatonta urosta ja kettuherra asuu muualla. Annetaan Redin ”omien ihmisten kertoa” minkälainen hän on viimeisen kolmen vuoden aikana ollut:

”Reddington on omanarvontuntoinen, äärettömän kiltti ja huomaavainen herrasmies, joka sopeutuu tilanteeseen kuin tilanteeseen. Yhdysvalloista saapuessaan viisivuotiaana Reddington on myös löytänyt ja kiintynyt omaan perheeseensä. Muutos on ollut huima koirassa, joka ei ollut tottunut kaupunkielämään tai sisätiloihin. Yhteinen elämä Reddingtonin kanssa lähti uuden kielen opettelemisesta, ja myöhemmin jatkui mm. yhteisen juoksuharrastuksen aloittamiseen.

Koirien parissa kasvaminen on opettanut Reddingtonille erinomaiset sosiaaliset taidot muiden koirien kanssa - Lempiaktiviteetteja ovat metsäretket, kaverikoirien treffaaminen ja ”pihaprojektien” (kuoppien kaivuu) parissa puuhastelu kesäisin.

Shibana Reddington on niin sanotusti ”helppo”. Ajan myötä toki myös Reddington on oppinu osoittamaan mieltään joissain asioissa esim. tassujen kylmetessä talvipakkasilla tai valjaiden/talvivaatteiden pukeminen sisällä

Kettuherran elämää voi seurata https://www.instagram.com/shibareddington/

”Myoubu” - FI MVA EE MVA Myoubu Go Chuken Kiku Kensha

Syntymäaika      11.2.2016
Kasvattaja          Sabine Pequer
Omistaja             Marjo Puranen
Tuontimaa          Ranska
Väri                    Seesami


Lonkat                 A/A
Kyynärät              0/0
Polvet                  1/0
Silmät                  ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
selkä                    nikamien epämuotoisuus VA0 (normaali), lukumäärä: 0
                            selän spondyloosi SPO (puhdas)
                            välimuotoinen lanne-ristinikama LTV0 (normaali)
Hampaat              leikkaava saksipurenta, ei hammaspuutoksia


https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI17565%2F17

Isän tiedot https://www.centrale-canine.fr/go-chuken-kiku-kensha/chien/jinjyu-go-chuken-kiku-kensha-5951250 Emän tiedot https://www.centrale-canine.fr/go-chuken-kiku-kensha/chien/koshiwa-no-kayo-go-koshiwasou-6019607

Haaveiltuani melko pitkään seesamista shibasta ryhdyin toimeen vuonna 2015. Keski – Euroopassa on jo jonkin verran seesamin värisiä shiboja, joten seurattuani jonkin aikaa verkon välityksellä shibojen elämää Normandiassa asuvalla kasvattajalla päätin matkustaa tapaamaan sekä shiboja että niiden omistajan. Suurin osa Sabinen shiboista on Japanin tuonteja, mutta hän on teettänyt niillä melko laajat terveystutkimukset, mikä rodun alkuperämaassa on hyvin harvinaista.

Tarkoitukseni oli löytää shiba, jossa on muitakin haluamiani ominaisuuksia kuin pelkkä väri, ja etenkin sen vuoksi minulle oli tärkeää tutustua etukäteen tulevan pennun vanhempiin sekä kasvuolosuhteisiin. Vaikka en tällä hetkellä ehkä allekirjoita kaikkia Sabinen kasvatusratkaisuja (uusintayhdistelmät, vain omien koirien käyttö jalostukseen jne.), on hänen luonaan kasvanut pentu saanut erittäin hyvän alun elämälle shibalauman ympäröimänä ja asunnossa kasvaneena. Ranskassakin kun on nykyään paljon kasvattajia, joiden pennut syntyvät kenneltiloissa.

Tuotuani pienen neidin kotiin puolisoni hoki koko viikon ”Väitetään, ettei rahalla voi ostaa rakkautta mutta kyllä sinä nyt niin teit.” – hän oli ihan heti myyty ja prinsessa on kieputtanut hänet aika tiiviisti tassujen ympärille.

Myōbu on erittäin aktiivinen, metsästysviettinen ja älykäs shiba. Tyttäreni totesi, että sillä on niin paljon ajatuksia pienessä päässään, että lopuille se on perustanut iCloud – tilin.

Suomen kelit ovat Ranskan ilmastoon tottuneelle neidille joskus hieman viileät, mutta se on oppinut jopa itse pyytämään saunan lämmitystä ja viihtyy siellä parhaimmillaan viisikin tuntia. Jälkilöylyjen jäljiltä ylälauteelta löytyy milloin pallo, vasikankavio tai pehmolelu.

Luulin aina Seitan olevan varsinainen shibamaailman pallomestari, mutta se on nyt saanut Myōbusta vakavan haastajan; se lentää pallon perässä niin salamana, että muiden on vaikea ehtiä perässä ja siitä on kehittynyt varsinainen koppimestari. Myōbu on hyvin ihmisrakas ja se osallistuu mielellään kaikenlaiseen toimintaan. Se auttaa nokikolaria takkojen tarkastamisessa, odottaa pöytäsirkkelin alla putoavia puunkappaleita ja osallistuu kanien ruokintaan – missä kaikessa tarvitaankin pientä shiba-apulaista!

Alun perin haaveeni oli, että Inari hyväksyisi pienen prinsessan hoviinsa ja niin löysin sen nimenkin (https://en.wikipedia.org/wiki/My%C5%8Dbu) – näin ei kuitenkaan käynyt ja Inari löysi itselleen uuden elämän ihmisensä ainoana koirana.

”Muru” - C.I.B. FI MVA EE MVA HU MVA BG MVA Inaridou Mugen

Syntymäaika      26.5.2016
Kasvattaja          Marjo Puranen
Omistajat            Marjo Puranen
Väri                     Seesami


Lonkat              A/A
Kyynärät          0/0
Polvet               0/0
Silmät              ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
selkä                nikamien epämuotoisuus VA0 (normaali), lukumäärä: 0
                        selän spondyloosi SPO (puhdas)
                        välimuotoinen lanne-ristinikama LTV0 (normaali)
Hampaat          leikkaava saksipurenta, ei hammaspuutoksia
kivekset           normaalit


https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI36333%2F16&R=257

Miettiessäni Ilonan eli Murun äidin astutusta pohdin, voisinko toteuttaa haaveen seesameista pennuista. Käytyäni Ranskassa minulla oli mielessä kaksi urosvaihtoehtoa ja mietin kovasti, voinko käyttää niinkin vahvalle nartulle kuin Ilona hyvin avointa ja iloista mutta vahvaa urosta. Siihen päädyin, ja olen ollut ratkaisuuni hyvin tyytyväinen.

Toivoin Ilonalta seesamia poikaa ja se toteutti toiveeni kaksinkertaisesti. ”Muru” miellytti minua jostain syystä enemmän. Se oli pienenä aikamoisen itsenäinen ja muiden sisarusten leikkiessä keskenään suoritti tutkimusmatkoja pihalla - onneksi olin osannut tilkitä kaikki kolot ja onkalot!

Muru on kasvanut hienoksi nuoreksi urokseksi. Näyttelyura käynnisteltiin sen vielä toimiessa testosteronin kyllästämällä kengurubensalla, mutta se oppi tuona aikana myös tekemään töitä! Kun saimme sen mielestäni tärkeimmän tittelin hankittua aloin miettimään jotain tavoitteellista/ohjattua tekemistä Murulle. Sattuman kautta päädyimme harrastamaan PK jälkeä ja sen seurauksena pelastuskoiratoimintaa, On ollut uskomatonta saada nähdä se into ja ilo, millä Muru työskentelee niin taajamassa, metsässä, rakennuksissa tai pelastuskoiraradalla. En tiedä, tuleeko koirasta koskaan valmista pelastuskoiraa, mutta saamme tehdä töitä todella ihanien ihmisten kanssa ja olla omalta osaltamme auttamassa heidän etenemistään. Pelalastuskoiratyö ei ole glorian hakemista itselle vaan yhteistyötä parhaimmillaan. Lisätietoja löytyy >https://www.palveluskoiraliitto.fi/spkl-ry/pelastuskoiratoiminta.html ja vapaaehtoisen pelastospalvelun toiminnasta https://vapepa.fi/ Murun työskentelyä seuratessa tulee usein hymy huulille kun muistaa, mitä se pienenä pentuna teki; harjoitteli pieniin koloihin ja onkaloihin tunkeutumista…

”Kiki” Inaridou Shungetsu

Syntymäaika      27.2.2021
Kasvattaja          Marjo Puranen
Omistaja            Marjo Puranen
Väri                   Punainen


Lonkat              A/A
Kyynärät          0/0
Polvet              0/0
Silmät              Distichiasis : todettu
selkä                nikamien epämuotoisuus VA0 (normaali), lukumäärä: 0
                        välimuotoinen lanne-ristinikama LTV0 (normaali)
Hampaat          leikkaava saksipurenta, ei hammaspuutoksia


https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI23335%2F21&R=257

”Kiki” asuu sijoituskodissa yhdessä toisen kasvattini kanssa ja häntä kuvataan seuraavanlaisin sanoin:

- Erittäin ihmisrakas ja kiintyy ihmisiin. Osoittaa rakkauden "laulamalla" ja fyysisellä kosketuksella, eli tulee syliin aina kun on mahdollisuus. - Äänekäs. Kertoo kyllä jos on esim. nälkäinen tai joku on tulossa kotiin käymään, mutta ei hauku naapureiden liikkeille.

- Rohkea ja reipas. Ei turhia arkaile vaan tutkii asiaa ja kannustuksesta lähtee liikkeelle!

- Rakastaa leluja ja on äitinsä tavoin tavaroiden perään. Pentuna tosiaan liikutti koko lelukorin oman petinsä viereen olohuoneesta makuuhuoneeseen.

- Tulee toisien koirien kanssa toimeen. Ei välttämättä leiki niiden kanssa, mutta pystyy olemaan samassa puistossa.

Kiki on kaikin puolin ihana koti- sekä harrastuskoira, jonka kanssa arki ei käy tylsäksi <3 blockquote="">

"Mushi" Yoru No Utsukushi-Sa Zehi

Syntymäaika      4.8.2021
Kasvattaja          Esther Wiersma ja Mandy Rovers
Omistajat           Marjo Puranen ja Tiina Heikkilä
Tuontimaa          Alankomaat
Väri                    B/T


Lonkat                B/B
Kyynärät             0/0
Polvet                  0/0
Silmät                  ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
                            ICAA Kammiokulman poikkeavuus : ei todettu
olkanivelen osteokondr. Terve/Terve
selkä                    nikamien epämuotoisuus VA0 (normaali), lukumäärä: 0
                            välimuotoinen lanne-ristinikama LTV0 (normaali)
Hampaat              leikkaava saksipurenta, ei hammaspuutoksia
kivekset               normaalit


https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI56586%2F21&R=257

”Mushin” tiedot alkuperämaan rekisterissä: https://www.dutchdogdata.nl/Home/Details/1838766

”Mushi saapui perheeseemme ehkä hieman yllättäen. Olin jo tovin pohtinut, että meillä ennestään asuva Marjon kasvatti Inaridou Ryuta eli Koinu, voisi kaivata omaa pikkuveljeä. Olinkin Marjolle maininnut, että Koinun siskon pentu esimerkiksi voisi olla kiinnostava vaihtoehto. Kuitenkaan Koinu ei lopulta saanut itselleen ”oikeaa” pikkuveljeä sukulaisuuden kautta, mutta Koinu otti kyllä Mushin heti ensitapaamisesta alkaen oman laumansa jäseneksi.

Mushin pentueesta Marjo oli ollut jo pidempään kiinnostunut ja suunnitellut tuontia, mutta kun pentueeseen syntyi vain uroksia ei hän omaan laumaansa voinut pentua ottaa. Lopulta ehdotin itse, että Mushi voisi ehkä meille muuttaa, kunhan puoliso suostuisi ajatukseen. Hetken lämmittelyn jälkeen pieni mustuainen oli tervetullut perheeseemme, kunhan ensin ostettiin oma rivitalon pätkä Espoosta, jotta asuntoon mahtuu kahden kissan lisäksi kaksi koiraa. Ei kauhean halpa koiranpentu kun ottaa huomioon, että Mushin takia tuli otettua aika iso asuntolaina. Asunto tuli hankittua huolimatta siitä, että Mushin muuttaminen Suomeen oli loppuun asti epävarmaa, sillä halusimme nähdä pennun ja sen kasvuolot paikan päällä ennen lopullista ostopäätöstä.

Mushi on alusta asti ollut erittäin itsevarma shiban taimi. Marjon sanojen mukaan pieni 8 viikkoinen, silloin vielä Zehi, omisti koko Schipholin lentokentän Suomeen matkustaessaan. Tätä itsevarmuutta olen yrittänyt vaalia ja yhä edelleen Mushi ottaa kaikki uudet asiat vastaan uteliaisuudella, eikä juuri mikään sitä tunnu hetkauttavan. Paitsi turkin kuivaaminen pesun jälkeen, se on Mushin inhokki. Mushi on ollut erinomainen lisä perheeseemme ja tulee toimeen Koinun kanssa todella hyvin. Pojille on muotoutunut vahva ”bromance” ja usein he nukkuvat samassa kasassa sohvalla vieressäni. Mushi on erinomainen pari Koinulle, sillä sitä ei kiinnosta reagoida ympäristöönsä vaikka se huomaakin kaiken yhtä hyvin kuin isoveljensä. Koinulla on usein tarve kertoa äänekkäästi näkemistään asioista, mutta Mushi lähinnä vilkuttelee kun haluaisi mennä tutkimaan. Puolisoni kutsuu Mushia ”hollantilaiseksi pilviveikoksi”, mikä kuvaa Mushin olemusta varsin hyvin. Asioista ei turhaan oteta stressiä ja eteenpäin mennään iloinen hymy naamalla.

Mushi on osoittautunut myös erinomaiseksi harrastuskaveriksi. Se on perso ruoalle ja motivoitunut tekemään asioita kanssani. Mushi oppii asiat nopeasti ja se on shibaksi helppo motivoida. Ruoan lisäksi Mushi palkkautuu myös leluilla hyvin. Harrastamme tällä hetkellä pääasiallisesti noseworkia ja tokoa. Tämän lisäksi opetellaan vetolajeja, jotta saadaan vaihtelua lenkkeilyyn. Näyttelyissä käymme myös, tosin Marjo hoitaa kehässä esittämisen, minun työtäni on tuoda koira paikalle ja treenata kotioloissa kehäkäytös kuntoon. Hienosti Mushi kehässä Marjonkin kanssa työskentelee, vaikka he treenaavat lähinnä koiranäyttelyissä. Mushi on harrastuksissa aina täynnä intoa ja sen kanssa on ilo treenata. Suurempia kisatavoitteita meillä ei ole, aika näyttää mihin asti meidän tekeminen riittää. Pääasia on yhdessä tekeminen ja touhuaminen.”

”Mushin” ja karvaisten perheenjäsenten elämää voit seurata https://www.instagram.com/cenouris/

”Hurma” Mara-Shimas Kiyora Go

Syntymäaika      16.5.2022
Kasvattaja          Wilma van der Meer
Tuontimaa          Alankomaat
Väri                    Punainen


Lonkat
Kyynärät
Polvet
Silmät
Hampaat              leikkaava saksipurenta, ei hammaspuutoksia


https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI44195%2F22&R=257

 ”Hurman” tiedot alkuperämaan rekisterissä: https://www.dutchdogdata.nl/Home/Details/1878306

<3 blockquote="">
”Hurman” kasvattajaan Wilmaan olen tutustunut samoin kuin Sandiin, Seitan kasvattajaan Eurooppaan suuntautuneilla näyttelymatkoilla. Vuosien varrella olemme ystävystyneet ja koska olen pitänyt sekä siitä, minkälaisia koiria hän on kehässä esittänyt, hänen tavastaan toimia koiriensa kanssa, olen arvostanut sitä, miten hän samoin kuin Seitan kasvattaja on kasvattanut vuosien varrella paitsi tietämystään kasvattamissaan roduissa, myös hankkinut jalostuskoiria vaivoja säästämättä.

Odotin Wilmalta vuosia narttupentua ja tänä vuonna tuo toive vihdoinkin toteutui. Hakiessani neitiä Alankomaista näin jo saman tien, miten hyvää työtä kasvattaja oli sen kanssa tehnyt. Ensimmäinen kävelymme suuntautui väituntiaikaan paikallisen ala-asteen ohi ja Hurman ja veljiens tervehdittyä pihalla lukuisaa määrää lapsia ja heidän opettajiaan, olisi Hurma mielellään lähtenyt vielä lasten mukana oppitunneille,

Tätä kirjoittaessa Hurma on vielä ihan pentu, mutta tähän mennessä olen saanut huomata miten avoin ja rohkea pentu se on. Uusia asioita kohti mennään aina uteliaana ja Hurma on nyvin pettynyt, jos ihmiset eivät omista syistään halua tervehtiä.

MUISTOISSA

Ei mene päivääkään jona emme kaipaa Harumia ja Ilonaa. Miten kiitollisia olemme jokaisesta yhteisestä hetkestä ja on aika hienoa nähdä, miten heidän perintönsä elää jälkeläisissä.

”Harumi” 7.6.2009 – 18.3.2021 ”Ilona” 11.8.2013 - 7.2.2022

Kun koirani katsoo minua, alan epäillä että Jumala sittenkin on olemassa ja luonut koiran ja vain hänet ja tehnyt sen huolellisesti, puhaltanut hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja että kaikki muu mikä on, on syntynyt siinä ohessa, vahingossa ja sattumalta, heidän peuhatessaan. ― Eeva Kilpi, Ennen kuolemaa

Alla kuvaukset, jotka heistä aikanaan olen kirjoittanut,

“Harumi” FI MVA EE MVA Ura No Namihime Go Asahi Keisukesou

https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI41877/10&R=257

Syntymäaika      7.6.2009
Kasvattaja          Hiroyuki , Yoshino Asahishi
Tuontimaa          Japani
Väri                      B/T


Lonkat                  C/A
Kyynärät              0/0
Polvet                   0/0
Silmät                  ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
Hampaat              leikkaava saksipurenta, ei hammaspuutoksia


Harumi tuli meille sijoituskoirana reilun 3 kk ikäisenä. Pentu oli nimetty edellisessä kodissaan ”Harmiksi”, mutta koimme Harumin (kevään kauneus) olevan sille sopivampi vaihtoehto. Inari ei ollut kovin paljon vanhempi, mutta kauniisti se ohjasi pienen perheen tavoille. (”Tuo on äidin käsilaukku, sinne ei sovi laittaa kuonoa.” tai ”Tämä on kalanruokaa, me koirat emme syö sitä.”)

Nuorena Harumi oli melko itsepäinen ja etenkin mukavien asioiden loppuminen ei tuntunut siitä ollenkaan hauskalta. Miksi olisi pitänyt lähteä kotiin, kun ulkona oli niin hauskaa? Muutama ihminen tarjoutui ottamaan sen hoitoon, mutta antoi sille sitten elinikäisen porttikiellon, sen kyetessä jopa juurruttaa itsensä maahan kuin puu…

Itselleni Harumi on ollut aina se sielunkumppanikoira. Harumi ei pidä itsestään meteliä vaan viihtyy ehkä pikemmin taka-alalla, sen luonteen ollessa kuitenkin hyvin vahva. Se välttää tappeluita ja saa halutessaan estettyä konfliktit pelkällä olemuksellaan. Toisaalta se saattaa riitaa välttääkseen myös alistua.

Harumi on varmaan shiboistamme se, joka kodin ulkopuolella jopa kääntää vieraille ihmisille selkänsä. Kotiimme tulijat se ottaa ilolla vastaan, koska se ilmiselvästi ajattelee kotiin kutsuttujen olevan ilman muuta myös meidän ihmisten ystäviä. Sen synnyinmaan näkee toisaalta myös sen ruokamieltymyksissä. Japanissa ei tosin syödä paljon homejuustoa, mutta pidetään paljon lohesta ja wasabipähkinöistä.

Metsästysviettiä sillä ei tunnu olevan ihmeemmin, mutta toisaalta olen alkanut nimittää sitä ”vegaanimetsästäjäksi” sen ryskättyä Inarin kanssa jäniksen jäljillä ja ylpeänä tuotua minulle metsästä saaliin – jäniksenpapanan. Pelloilla hiirien ja myyrien metsästys on toisaalta sen suurta hupia ja kesällä lätäköistä vesikirppujen pyydystäminen.

Harumin kennelnimen osa tarkoittaa ”aaltojen prinsessaa” ja se rakastaa kesäisin uimista hyvin paljon.

Harumi on perheen pieni susihukkanen ja pentunsakin se olisi synnyttänyt mieluummin pihalle kaivamaansa kuoppaan kuin pentulaatikkoon. Synnytykset se on aina hoitanut erittäin hyvin ja vauvojen hoito on sen tärkein tehtävä maailmassa. Saadessani seurata sen toimia, olen alkanut ajatella, että parhaimmillaan kasvattaja on lähinnä emon tuki ja turva, se joka huolehtii siitä, että emo jaksaa hoitaa tärkeän tehtävänsä. Harumin lapsiluku on nyt täynnä, mikä masentaa rouvaa jonkin verran. Osaahan se heti juoksujen alettua viedä uroksen pentulaatikkoon päiväunille…

"Ilona" C.I.B FI MVA EE MVA LV MVA BG MVA BG GR MVA LV JMVA EE JMVA EEJV-14 EEV-14 Inaridou Iroha

https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI54454%2F13&R=257 http://register.kennelliit.ee/?page=dogCard&dogId=186975

Syntymäaika      11.8.2013
Kasvattaja          Marjo Puranen
Väri                      B/T


Lonkat                  C/C
Kyynärät              1/0
Polvet                   0/0
Silmät                  ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
Selkä                    välimuotoinen lanne-ristinikama LTV2 (symmetrinen)
Hampaat              leikkaava saksipurenta, ei hammaspuutoksia


Harumin ollessa minulle niin tärkeä ja koska pidän paljon myös sen ulkonäöstä, haaveilin pitkään saavani sen synnyttämän pienen mustan prinsessan. Seitan kasvattaja Sandi auttoi haaveen toteuttamisessa antamalla minun käyttää hänen japanintuontiurostaan ”Cainea”, joka punaisesta väristään huolimatta periyttää myös B/T-väriä.

Harumi kuuli toiveeni, ja ensimmäinen pentueeni oli kolmen sisaruksen lauma, pieni B/T-prinsessa ja sen kaksi punaista veljeä. Olin aina sanonut, että jos Harumilla olisi ollut jokin suomalainen nimi, niin mieluummin ”Ilona” kuin ”Harmi”. Ilonan tullessa sikiökalvoista hymy huulilla annoin nimen sille. Ilona on syntymästään asti ollut kuitenkin hyvin vahva persoona, ja sen veljetkin tiesivät, että siskolle pärjää vain kahdestaan – jos silloinkaan… llona oli pennuista se, joka avasi ensimmäisenä silmät, lähti ensimmäisenä kävelemään jne. Oli yksinkertaisesti se pentu, joka oli hyvä jättää kotiin kasvatustyötä silmälläpitäen. En ole koskaan aiemmin voinut luoda koiraan suhdetta sen syntymästä saakka, ja on ollut huikeaa tehdä se Ilonan kanssa. Sen äiti on myös tehnyt parhaansa kasvattaakseen hienoimman ja vahvimman jälkeläisen.

Ensimmäisessä pentunäyttelyssä oli onneksemme paikalla toinenkin B/T-narttu, ja alun epävarmuuden jälkeen Ilonalla syttyi kilpailuvietti. Kehään mennään voittamaan! Olin aiemmin iloinnut ensimmäisestä ERI:stä tai PN4 sijoituksesta, mutta Ilonan kanssa oivalsin sen oltua jo 9 kk vanhana ROP ohi valionarttujen ja voittaessaan Estonian Winnerissä jopa Inarin, että sen kanssa voimme saavuttaa aika paljon vähässä ajassa.

Vaikka Ilona on syntynyt täällä maalla, se on aina ollut näyttelyreissulla kuin kotonaan; Bulgariassa tai sveitsiläisessä vuorihississä. Ilona on Seitan tapaan aloittanut kaverikoiratoiminnan – se hoitaa tehtäväänsä hieman eri tavalla, mutta tuo iloa ihmisille, joilla ei ole muuten mahdollisuutta tavata koiria tai muitakaan eläimiä. Ilona on aina arvostanut enemmän leikkiä muiden koirien, vaikka äitinsä tai Seitan kanssa, mutta ensimmäisten pentujen synnyttyä ja sen käytyä kuin paraskin pedagogi läpi erilaiset lelut ja niiden käyttö, on se itsekin innostunut niistä enemmän. Äitinsä kanssa se jakaa intohimon uimiseen ja on saanut jopa liikanimen ”saukko” – uimakauteen vain tulee Suomessa valitettava tauko, kun järvet ja ojat jäätyvät talvella!

_________________________________________________________________________


”Eläkekodissa”

”Inari” C.I.B FI MVA EE MVA LV MVA LT MVA BALT MVA Jusei No Takayuu Av Enerhaugen

https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI25629%2F09&R=257

Syntymäaika      9.2.2009
Kasvattaja          Christen Lang
Tuontimaa          Norja
Väri                    Punainen


Lonkat                  B/B
Kyynärät              0/0
Polvet                   0/0
Silmät                  ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
Hampaat              leikkaava saksipurenta, ei hammaspuutoksia


Inari oli perheemme ensimmäinen shiba ja se on ollut täysin nimensä ”Kettujumalatar” veroinen opettaessaan meille paljon shibojen maailmasta. Inari oli suurena inspiraationa tehdessäni yhdessä belgialaisen Tamara Mouthaanin kanssa kirjan ”Nine tails to the Inaridou” (http://inaridou.blogspot.fi/p/upcoming-shiba-story-nine-tails-to.html) – Shibalaumamme kasvettua ja Inarin todettua, että hän elää mieluummin ainoana koirana, se muutti muualle asumaan, mutta onneksemme se käy meillä hoidossa ja saamme käydä sitä tervehtimässä.

Aikanaan olin pettynyt, kun Inari ei saanut koskaan jälkeläisiä, mutta jälkikäteen saadessani tietää sen suvussa esiintyneistä luonteen heikkouksista olen ollut asiasta tavallaan myös tyytyväinen. Inarin ollessa meille kuitenkin niin tärkeä olento olen iloinen, että sen nimi kulkee mukana jokaisessa rekisteröimässäni pennussa. Nekin voivat silloin kulkea kettujumalattaren viitoittamaa tietä (Inaridou = kettujumalattaren tie).